Avid VENUE | S6L -livemikseri selviytyy SuomiLOVEn suurtuotannosta

Miten huolehditaan siitä, että ääniteknisesti kenties Suomen isoimman tv-musiikkiohjelman äänituotanto sujuu mallikkaasti? Karri Soilamon mukaan huolellisella suunnittelulla ja Avidin VENUE | S6L-mikserillä.

Äänisuunnittelija Karri Soilamo keskittyy työssään in ear -miksaukseen. SuomiLOVEn puitteissa hän onkin paljon suoraan tekemisissä Suomen eturivin artistien kanssa. Kolmannella kaudella vierailijoina on muun muassa Jesse Kaikuranta, Vicky Rosti, Juha Tapio, Michael Monroe, Eppu Normaali ja Anna Puu.”

 

Ylellä vuodesta 2014 esitetty SuomiLOVE on suosittu musiikkiohjelma, jossa esitellään suomalaisia rakkaus- ja ystävyystarinoita, joihin liittyy jokin suomalainen musiikkikappale. Ohjelman kolmas kausi alkaa joulukuussa ja juuri nyt ohjelman kuvaukset ovat käynnissä. Kävimme tapaamassa SuomiLOVEn saliäänestä vastaavaa Karri Soilamoa.

Soilamon työnkuvaan kuuluu vierailevien artistien ja bändien monitorimiksaaminen sekä koko saliäänipuolen johtaminen. Lisäksi Soilamo on hoitanut saliäänen suunnittelun eli sen, miten koko signaalijako tapahtuu. Transmix Oy:n Timo Virtanen vastaa taas äänestä, joka kuuluu television katselijoille.

“Voisin veikata, että tällä hetkellä Suomessa pyörivistä ohjelmista tämä on ääniteknisesti isoin”, Soilamo sanoo.

Karri Soilamo työryhmineen tekee SuomiLOVE:n tuotannossa pitkää päivää. 12 kuvauspäivän aikana kuvataan liki kymmenen jaksoa.

Äänitekniikassa hyödynnetään ensimmäistä kertaa sarjan historiassa Avidin VENUE | S6L-miksereitä. Tällä hetkellä ohjelmaa miksataan aina vähintään neljällä mikserillä, joista kolme on S6L -livemiksereitä.

Kaksi miksereistä on monitorikäytössä, Soilamo miksaa VENUE | S6L:llä bändit ja SuomiLOVEn vierailevat artistit ja hänen rinnallaan Klas Granqvist vastaa Ako Kiisken johtaman 13-henkisen house bandin monitorimiksauksesta DiGiCon mikserillä. Salin äänestä vastaava Mikko Engberg huolehtii niin bändin kuin solistienkin äänestä S6L -mikserillä.

Kolmas S6L-mikseri löytyy äänitysautosta, jossa Transmix Oy hoitaa televisioon lähtevän äänen miksauksen.

Äänisuunnittelija Timo Virtanen huolehtii äänitysautossa televisioon lähtevän äänen miksauksen Transmix Oy:n omalla Avid VENUE | S6L-mikserillä. “Parempi soundi tässä on selvästi kuin Profilessa, joka meillä oli aiemmin”, Virtanen toteaa.

 

Kaksi lavaa, 13-henkinen house band ja erilaiset vierailevat artistit ja bändit edellyttävät SuomiLOVEn äänituotannolta paljon, myös suunnittelun osalta:

“Esimerkiksi tänään äänityksissä on vierailemassa Higher Ground -kuoro, jolloin meillä on minimissään 32 tyyppiä koko ajan lavalla. Lisäksi porukka on vielä eri lavoilla, kaikki on in ear -miksauksissa, kaikkien ääntä pitää saada joka paikkaan kuljetettua ja on monta mikseriä. Äänipatchin tekeminen vaatii huolellisen suunnittelun”, Soilamo kertoo.

Ei siis ihme, että ohjelman äänisuunnittelu aloitettiin jo keväällä.

“Maalis-huhtikuussa käytiin ekoja palavereja ja väännettiin monta Exceliä. Jossain kohtaa alkoi konkretisoitua, että ohoh, nythän sinne pitää jo lähteä tekemään”, Soilamo toteaa.

Avid VENUE | S6L -mikserissä on prosessointitehoa isoihinkin äänitarpeisiin

Avidin VENUE | S6L -miksereihin Soilamo päätyi liki sattumalta. Hän tiedusteli R2 Entertainmentin Ilkka Ruudulta laitteistoa muihin kesän projekteihin, ja huomasi yhtäkkiä vuokranneensa koko kesäksi kaikki Ruudun mikserit – kaikki Avidia.

“Aiemmin olen käyttänyt Avideja satunnaisesti, lähinnä yksittäistapauksissa. Toki Avid-maailma on tuttu ja olen seurannut aika tarkkaan sivusta aina, mitä Avidin mikserillä pystyy tekemään.”

Kun Avid julkisti uuden S6L:n, Soilamo alkoi kiinnostua toden teolla, sillä hän huomasi, että mikseri vastaa hyvin isojen tuotantojen äänivaatimuksiin.

“Tällaiset SuomiLOVEN kaltaiset laajat projektit vaativat monenlaisia erityispiirteitä miksereiltä. Pitää olla paljon prosessointitehoa, paljon kanavia, paljon busseja. S6L-mikseri on vakavasti otettava vaihtoehto tekemään näin isoja proggiksia.”

Karri Soilamo hehkuttaa Avid VENUE | S6L:n helppokäyttöisyyttä. “Olen aina digannut Avidin maailmassa siitä, että kun tekee jonkun asian yhteen kanavaan ja haluaa tehdä sen saman vaikka 12 muuhun kanavaan, niin sen saa helposti toteutettua. Tykkään multiselectistä erityisesti, koska se nopeuttaa työskentelyä todella paljon.”

S6L-mikserin tarkka etuaste teki vaikutuksen

Tähän mennessä Soilamo on ollut varsin tyytyväinen S6L-mikseriin SuomiLOVE-projektissa.

“Uskomattoman hyväsoundinen tiski. Muistan, kun avasin ensimmäistä kanavaa ja kuuntelin, olin että ohoh, että onpa etuaste tarkka. Tykästyin siihen tosi paljon. Ainoa mikä tökkii on lähinnä käyttäjä”, hän naurahtaa.

Vaikka muiden valmistajien miksereitä viimeiset kymmenen vuotta käyttäneelle miehelle uuden mikserin käytön opettelu vie oman aikansa, laitteen konfigurointivaihe on Soilamon mielestä selkeä. S6L:n käytännöllisyys onkin tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen.

“Mä olen yleensä aika kriittinen kaikkia vehkeitä kohtaan, mutta kun kokeilin tätä mikseriä ensimmäistä kertaa messuilla Frankfurtissa puolitoista vuotta sitten, rakastuin tähän selkeyteen. Ei tarvitse opetella kaikkea ihan uusiksi, vaan käyttöliittymä on käyttäjäystävällinen.

Erityistä kiitosta Soilamolta saa S6L:n kosketusnäyttö, jossa painamalla on helppo tehdä ääneen muutoksia ja samalla nähdä parametrit.

Avid VENUE | S6L-mikserin kosketusnäyttö helpottaa äänisäätöjen tekemistä.

Mikserillä on aiempaa suurempi merkitys

Nykyhetken trendi on se, että ääniprojektien koot kasvavat koko ajan. Artistit tekevät aiempaa enemmän stadiontasoisia keikkoja ja yksittäiset konsertit tai SuomiLOVEn kaltaiset televisio-ohjelmat voivat olla valtavia tuotantoja. Samalla äänitekniikan vaatimukset kasvavat.

“Vielä kymmenen vuotta sitten pärjättiin 30 kanavalla ihan hienosti, tällä hetkellä 100 kanavaa on ihan paperia. Kanava- ja bussimäärät ovat kasvaneet niin huisisti. Varsinkin kun kaikki soittajat ja solistit haluavat olla in earillä, se vaatii jo tosi paljon prosessointitehoja miksereistä”, Soilamo toteaa.

Myös artistien käyttämien kuulokkeiden taso on noussut nopeasti, mikä myös osaltaan vaikuttaa siihen, mitä miksereiltä odotetaan.

“Nykyään kaikki käyttävät kuulokkeita, jotka ovat superhyviä ja tarkempia kuin studiokaiuttimet. Silloin alkaa olla todella iso merkitys sillä, mitä mikseri tekee ja millainen ääni sieltä lavalta tulee.”

Näihin vaatimuksiin Avidin VENUE | S6L Karri Soilamon kokemuksen mukaan näyttäisi vastaavan loistavasti.

Koko SuomiLOVEn saliääni toteutetaan d&b:n kaiuttimilla. Yleisökauttimet ovat Q-sarjaa, Q1 ja Q sub. “Se on hyvä kaiutin, taipuu televisiostudiokäyttöön hienosti”, Karri Soilamo sanoo. Myös lavamonitorointi toteutetaan M4-kaiuttimilla. “En mä osaa oikein muita käyttää kuin d&b:itä”, Soilamo naurahtaa.

Kuparista ja analogisplittereistä eroon

SuomiLOVEn äänituotanto menee ohjelman kolmannella kaudella teknisesti selvästi eteenpäin. Käytössä on nyt 100 kanavaa, 64 kanavaa yhdellä lavalla, loput toisella. Koska Avid ei vielä ole julkaissut kolmannen laitteen tukea, Soilamo kehitteli oman ratkaisunsa.

“Meillä on kaksi stage rackiä ja kaksi mikseriä, molemmat stage rackit ovat 64-kanavaisia. Meillä on FOH-miksaajan, Mikko Engbergin kanssa AVB-luuppi koko hommasta, mikä tarkoittaa sitä, että meillä on molemmilla molemmat stage rackit eli kummallakin on 128 inputia käytössä”, Soilamo kertoo.

Järjestelyn ansiosta säästyttiin aiempien vuosien pitkiltä kuparikaapeliviritelmiltä ja analogisplittereiltä, joilla aiempina vuosina kanavia jaettiin.

“Se mahdollistaa aika paljon sellaisia juttuja, jotka eivät ennen olleet niin helppoja. Lavoilla on helpompi nyt soittaa yhtä aikaa, kaikki toimii hyvin synkassa ja kaikki kuulevat toisensa koko ajan.”

Vielä lopuksi mies hehkuttaa Avidin S6L-mikserin gain trackingiä:

“Gain tracking toimii tässä todella hienosti. Kun mä gainaan kanavaa, Mikko ei edes tiedä, että mä teen sen, vaikka siellä on vain yksi etuaste.”

Soilamon kokemusten mukaan S6L-livemikseri vastaa loistavasti nykyhetken suurten ääniprojektien tarpeisiin.