Avid VENUE | S3L-X -livemikseri on kiertueella kullanarvoinen

Apulannan saliäänimiksaaja Arska Laurila hoitaa bändin keikat yleensä analogipöydällä. Poikkeuksellinen konserttisalikiertue kuitenkin vaati erityisen miksauspöydän.

Arska Laurila on kokenut keikkamiksaaja, mutta konserttisalit esiintymistiloina toivat omat haasteensa, jotka piti ottaa huomioon kiertueen laitteistovalinnoissa.

Suomalaisen rockin legenda, Apulanta, kiersi huhtikuun ajan Suomea kymmenen kaupunkia kattaneella Kunnes siitä tuli totta -konserttisalikiertueella, jota miksattiin kahdella Avid VENUE | S3L-X -livemikserillä.

Puikkojen takana oli Arska Laurila, joka aloitti uransa keikkamiksaajana jo 90-luvun alussa. Laurila on miksannut muun muassa Klamydian, Suburban Triben ja Trio Niskalaukauksen kiertueita. Nykyään hän on Apulannan vastaava saliäänimiksaaja, viralliselta titteliltään esikuntapäällikkö. Keikkojen ohella Laurila hoitaa kiertuemanagerointiin liittyviä tehtäviä.

Tekniikan kuljettamisen ja pystyttämisen helppous tai vaikeus tulee herkästi esiin hektisellä, Apulannan huhtikuisen kiertueen kaltaisella työrupeamalla:

“Aamulla kymmeneltä sisään keikkapaikalle, puoliltaöin ulkona, kello yhdeltä bussilla seuraavaan paikkaan, josta herätään, ja sama toistuu”, Laurila kuvailee.

Käytännöllisyys ja vakuuttava suosittelija ratkaisivat

Laurila päätyi harkitsemaan S3L-X -mikserin käyttöä kiertueella osittain järjestelmän tuttuuden vuoksi. Apulannan keikoilla on nimittäin yleensä monitoripäässä käytössä Avid | SC48. Päätöksen vahvisti mikserin käytännöllisyys.

“Päädyttiin S3L-X -mikseriin siksi, että sen koko on pieni ja että saataisiin riittävä määrä inputteja. Näiden salien FOH-paikat ovat hirveän ahtaita. Monet livemiksereistä ovat niin järeän kokoisia, ettei niiden kanssa pystyisi menemään näihin paikkoihin.”

Mikserillä oli myös vakuuttava suosittelija: Nightwishin miksaaja Kimmo Ahola oli hehkuttanut laitetta Laurilalle. Vaikka järjestelmä oli Laurilalle ennestään tuttu, alussa oli hakemista muun muassa stage rackien linkittämisessä.

Vinkki Laurilalta: Pitämällä Toni Wirtasen laulukanavassa bank safen päällä, laulukanava pysyi samalla faderillä riippumatta siitä, millä layerillä miksaaja oli.

User layer korvaamaton työkalu

Vaikka Laurila on miksannut Apulannan keikkoja yli 10 vuotta, tämä kiertue oli erityinen. Kyseessä ei ollut tavallinen keikkakiertue, vaan konsertit pidettiin oikeissa konserttisaleissa, väliaikoineen päivineen.

Konserttien ensimmäinen puoli oli akustinen ja toinen sähköinen. Miksauspöydällä Laurilalla oli omat snapshotit akustiseen ja sähköiseen osioon. Akustisessa setissä joka kappaleella oli omat snapshotinsa. Esimerkiksi rumpali Sipe Santapukki soitti akustisessä setissä välillä rumpuja, ja välillä kitaraa. Näissä vaihdoissa user layer oli korvaamaton ominaisuus.

“User layer vaihtui snapshotin mukaan. Faderit riittivät hyvin, kun user layer vaihtui biisikohtaisesti, siinä oli ne tarvittavat asiat aina näkyvissä. Todella hieno ominaisuus”, Laurila sanoo.

Kaikki kiertueen keikat äänitettiin. “Oli vaivatonta, kun sai suoraan mikseriltä 64 ränniä äänitettyä Pro Toolsiin”, Laurila sanoo.

Analogipöydän nimeen vannova harkitsi uudelleen

Myös Virtual soundcheck -ominaisuus oli kiertueella näppärä työkalu, jota Laurila hyödynsi päivittäin.

“Kyllä se helpottaa työtä, on hieno ominaisuus, koska pystyy katsomaan soundeja jo ilman bändiä.”

Yleensä Apulannan keikat miksataan Midas Heritage 1000:lla, ja Laurila vannookin analogisten miksauspöytien nimeen. Konserttisalikiertue S3L-X:n kanssa kuitenkin sai miehen harkitsemaan uudelleen.

“S3L-X oli ehkä paras valinta tälle kiertueelle. Olen analogiajan lapsi, ja tykkään analogisoundista, mutta jos vaihtaisin digitaaliseen järjestelmään, tämä olisi ehdottomasti se. Plussana pieni koko. On niin vaivatonta, kun pystyy itse roudaamaan ja pistämään pystyyn pöydän.”