Janne ja Johan – valaistus- ja mediaserveriratkaisuja ammattilaisilta ammattilaisille

Janne Koivulahti ja Johan West ovat msonicin lyömätön valaistukseen ja videoon erikoistuneiden ammattilaisten tiimi. Tällä kaksikolla on käytännön kokemusta vaikka muille jakaa – ja sitä he tekevätkin.

“Asiakkaita on helpompi ymmärtää kun itse on käyttänyt laitteita. Ymmärrämme erilaiset olosuhteet, tuotantoaikataulut, budjettivaateet ja ennenkaikkea mitä laitteilla on tarkoitus tehdä.”

Janne on valaissut eri kokoisia asioita nukketeatterista julkisivuihin. Teatteri, konsertit ja yritystilaisuudet ovat tulleet tutuiksi niin freelancerina kuin yrittäjänä työskennellessä. Viimeisimpänä tekijäpuolella Janne on vaikuttanut Broadway Finlandilla teknisenä tuottajana muutama vuosi sitten.

Johan astui yrittäjän saappaisiin 15-vuotiaana ja uraa videoiden ja valon parissa on kertynyt jo yli 30 vuotta. Festivaalivalaistuksesta ja yritystilaisuuksista tie vei nuoren miehen valmistamaan lasigoboja ja sitä kautta pikkuhiljaa mediaservereitten pariin, oman yrityksen perustamiseen ja myyntiin. Live-, tv- ja teatterituotannot ovat Johanille tuttu maailma. Hän on Suomessa yksi videoprojisointien, led-taulujen ja mediaservereiden ykkösosaajista.

Koko alaa eteenpäin tietoa ja kokemuksia jakamalla

Koko alan kehitys ja siihen vaikuttaminen on kummankin huulilla.

“Haluamme järjestää koulutuksia ja tilaisuuksia, jotka vievät koko alaa eteenpäin ja tukevat tekijöitä työssään. Kuulemme mielellämme toiveita ja ideoita tapahtumasisältöihin.”

msonicin Experience Studio mahdollistaa tapahtumien järjestämisen lisäksi myös paljon muuta, ja onkin yksi herrojen suosikkiasioista msonicilla.

“Mukavat asiakkaat ja laadukkaat tuotteet ovat tämän työn suola. Parasta on msonicin Experience Studio, siellä voimme testata oikeissa olosuhteissa miltä valaisimen valo näyttää. Pimeyttä ja korkeutta on mukavasti. Asiakkaan on helpompi ymmärtää mitä on ostamassa, kun voin laittaa Experience Studiolla usvakoneen päälle, käynnistää valopöydän ja antaa palaa”, Janne summaa.

Experience Studiolta löytyy myös Hippotizer-demomahdollisuudet, ja Hippo-koulutuksia tullaankin pitämään vuonna 2019 useita.

Yhdessä parhaita ratkaisuja

Johan vastaa msonic Oy:ssä Hippotizer mediaservereitten maahantuonnista, myynnistä, huollosta ja ylläpidosta, kun Janne taas työskentelee myyntipäällikkönä esitysvalaistustuotteiden; Clay Pakyn, Minuit Unen, Chauvetin ja Portman Lightsin kanssa sekä MA Lighting-, Wireless Solution-, Luminex- ja Swisson -valonohjausjärjestelmien sekä MDG:n usvien kanssa. Kummatkin kehittävät aktiivisesti msonicin valaistus- ja videotoimintaa. Janne ja Johan työskentelevät paljon yhdessä.

“Pystymme tarjoamaan asiakkaille valon ja videon rajapintaa saumattomasti, varsinkin kontrollipuolella.“

Tunnetaanko? Jos ei vielä, niin tutustutaan!

Johan on se henkilö, jolle voit osoittaa videoon ja mediaservereihin liittyvät kysymyksesi. Janneen taas voit olla yhteydessä kaikkiin ammattituotteisiin liittyen, joita valoa ohjaavan käden ja valaistavan kohteen väliin kuuluu.

“Tervetuloa kahville, esittelemme taloa ja Experience Studiota mielellämme! Soittaa ja viestittää saa myös!”

Janne Koivulahti, janne@msonic.fi, +358 40 591 5484
Johan West, johan@msonic.fi, +358 400 564476