Miksaaja Arttu Peljo: ”Olen tehnyt töitä sen eteen, että olen löytänyt sopivat työkalut”

Arttu Peljo, 36, tiesi jo nuorena, että hän haluaa tehdä töitä miksaajana. Viimeistään kolmen Chisun kanssa tehdyn levyn jälkeen hänen nimensä tuli tutuksi alalla.

Nyt hän on ollut jo 12 vuotta töissä tuottaja Jukka Immosen perustamassa The Fried Musicissa.

Peljo kuvailee miksaajan työtä haastavaksi. Se, että tekee työnsä kympillä ei riitä, vaan kotona töiden jälkeenkin pitää jaksaa opiskella uutta ja kehittää itseään. Hänelle itsensä kehittäminen tarkoittaa esimerkiksi työskentelyä tukevien uusien työkalujen etsimistä.

”Olen tehnyt paljon duunia sen eteen, että olen löytänyt toimivat työkalut. Tärkeintä työkaluissa on, että ne edistävät tekemistä, eivätkä ole sen tiellä. Kaiken pitää toimia virtaviivaisesti, vikkelästi ja joustavasti.”

Miksaaja Arttu Peljo astui Avidin Pro Tools -maailmaan jo 2000-luvun alussa. Kuva: Pirita Männikkö

Pitkä yhteinen historia Avidin kanssa

Miksatessa Peljo tekee parin tunnin aikana tuhansia päätöksiä.

”Mikropäätökset perustuvat estetiikkaan, makuun ja miksaajan musiikilliseen historiaan. Nämä päätökset kulminoituvat esimerkiksi siihen, kuinka lujalle bassorumpu laitetaan. Studioympäristöön, jossa päätöksiä tehdään, pitää voida luottaa.”

Yksi hänen luottotyökaluistaan on Avidin Pro Tools | S6 -kontrolleri.

”Meillä on Avidin kanssa yhteinen pitkä historia. Kaksi Friedin Avidin S6:sta ovat jo kolmatta sukupolvea. Olen lähtenyt Pro Tools -maailmaan ihan 2000-luvun taitteessa, joten se alkaa olla jo hallussa – vaikka paljon oppimista on edelleen”, Peljo hymyilee.

Hän etsi pitkään sopivaa kontrolleria, jossa olisi tietynlainen feiderikontrolli.

”Testasin ja kokeilin kaikenlaisia tuotteita. S6 oli ensimmäinen tuote, joka oli tarpeeksi laadukas ja skaalattavissa sellaiseen kokoluokkaan, että se tuntui minulle optimaaliselta. En koe tarvitsevani valtavaa pulpettia, vaan kaiken pitää olla ulottuvilla.”

Peljon Pro Tools | S6 on custom-kaluste, joka noudattaa hänen mieltymyksiään.

”Suunnittelemista helpotti tuotteen tuttuus. Tiesin, mitä halusin ottaa edellisestä ja tuoda tähän layoutiin. Yksi niistä on kuuntelupisteen keskittäminen. Haluan aina istua keskellä niin kutsutussa sweet spotissa, koska siinä musa kuuluu niin kuin pitääkin.”

Kahden Pro Tools | S6:n lisäksi Friedillä on käytössä kaksi Pro Tools | HDX -järjestelmää.

”Miksaajana pidän tärkeänä muun muassa delay-kompensaatiota ja disc cachea ja työskentelen koko ajan 88.2 kilohertsin tarkkuudella. HDX-järjestelmä ja Pro Tools | HD toimivat näiden suhteen hyvin.”

Universal Audion tuotteet edistävät, nopeuttavat ja helpottavat Arttu Peljon työskentelyä

Myös Universal Audion työkaluista on löytynyt Peljolle luottokumppani.

”Koneessani on Universal Audion UAD-prosessorikortti, ja joka huoneessa on Apolloja. Meillä on kaikkea, mitä Universal Audio valmistaakin”, hän naurahtaa.

Peljo on ollut erityisesti Apollo Twineihin tyytyväinen. Ne ovat hänen mielestään täydellinen tuote moderniin työskentelyyn.

”Keskityn miksaamiseen, joten Universal Audion tuotteiden plugarikattaus ja prosessointivoima ovat laajasti käytössä.”

Vaikka Peljo ei jaksa juuri vertailla sitä, kuinka hyvin plugareiden mallinnukset vastaavat alkuperäistä rautaa, hän tiedostaa, että joillekin se on tärkeää.

”Lähestyn itse asiaa tarkkailemalla, toimivatko työkalut minulle – ja minulle ne toimivat. Se ei ole tärkeää, kuulostavatko ne samalta kuin alkuperäinen rauta, vaan että ne tekevät asian, jonka haluan niiden tekevän. Universal Audion etulyönti tulee minulle sitä kautta, että sen työkalut edistävät, nopeuttavat ja helpottavat duuniani.”

Hän kuitenkin mainitsee, että Apolloissa esimerkiksi preamppimallinnukset toimivat todella hyvin.

”Teimme Saimaan tulevalle levylle rumpuäänityksiä Neve 1073 -mallinnuksilla. Kun ne tulivat pöydälleni miksattaviksi, kuulostivat ne todella hyviltä kautta linjan. Niissä oli hyvä karaktääri suoraan äänitysvaiheesta asti.”

Workshop tammikuussa 2018

Peljo on saanut uransa varrella aina aika ajoin kyselyitä siitä, voisiko hän antaa vinkkejä miksaamiseen ja kertoa työkaluistaan. Se on rohkaissut hänet järjestämään tammikuussa 2018 ensimmäisen miksaus-workshopin.

”Koen, että jakaessani vuosien varrella kertyneitä vinkkejä eteenpäin, kaikki voittavat. Saamme vietyä tekemisen tasoa pienillä jutuilla eteenpäin, teemme parempaa musaa ja pysymme kilpailukykyisinä maailmalla.”

Workshopissa Peljo kertoo vinkkejä työtavoistaan ja esittelee Universal Audion ja Avidin työkaluja, jotka tukevat hänen työskentelyään, mutta tarkempi sisältö riippuu osallistujista ja heidän toiveistaan.

Lue lisää Fried Academyn workshopista täällä ja hae paikkaa. Mitä Arttu Peljon pöydältä on lähtenyt maailmalle tänä syksynä? Entä millainen hänen työskentelytapansa on? Lue täällä lisää.