E-studiolle kuuluu hyvää. Poikkeusolot eivät ole vaikuttaneet studiotyöskentelyyn Sipoon sydämessä. Vaikka ulkomaalaiset artistit joutuivat peruuttamaan, suomalaiset yhtyeet ja artistit ovat viihtyneet studiolla tänäkin vuonna.
“Ihmiset tykkää olla täällä. Tällaisena aikana on kiva olla eristyksissä ja meiltä löytyy valmiit karanteeniolosuhteet.”
Miljööllä on merkitystä. Valtaosa E-studion asiakkaista viihtyy myös yön yli studiolla saunoen ja rentoutuen. E-studiolla mahtuu yöpymään jopa kymmenen henkeä ja erillinen saunarakennus paljuineen tarjoaa inspiroivan ympäristön sessioiden välille.
“Moni haluaa kokemuksen levyn tekemisestä. On ihan erilaista tulla tällaiseen studioon tekemään levyä kuin tehdä se työhuoneella. Ympäristöllä on iso merkitys.”
Jyri Riikosen luotsaamalta E-studiolta löytyy kaikki, mitä artisti tai yhtye voi studiolta toivoa. Riikonen arvioi, ettei vastaavaa, uutta studiokompleksia ei ole vuosiin rakennettu Suomessa.
Näyttävät 400 neliön sisätilat pitävät sisällään 17 muusikon big band -mittakaavaan rakennetun, seitsemän metriä korkean ja hyvin akustoidun salin lisäksi kolme pienempää tarkkaamoa. Hyvä mikkikattaus ja tiski, laadukas tekniikka sekä henkilökunta, joka auttaa kaikessa, luovat studiosta viihtyisän. Lisäksi päätarkkaamoon hankittu, uusi AMS Neve Genesys Black G80 -mikseri tehostaa nyt huomattavasti työskentelyä.
Vuosien saatossa sadat yhtyeet ovat äänittäneet ja miksanneet E-studiolla. Viimeisimpänä tilat ovat taipuneet muun muassa Happoradion, Samuli Laihon, Väinö Karjalaisen, Leo Stillmanin, Junon ja Pete Parkkosen tarpeisiin. Osa heistäkin on päässyt jo testaamaan uutta mikseriä.
“Käsittämättömän hyväsoundinen tää mikseri!”
Riikosen luotsaamalla E-studiolla on aina luotettu analogimiksereihin. Riikonen kertoo sen olevan pitkälti soundikysymys. Analoginen kanavaväylä omine EQ:neen ja kompressoreineen sekä summaus saavat oikean soundin aikaiseksi.
Soundi oli yksi ratkaisevista tekijöistä, kun uutta mikseriä etsittiin päätarkkaamoon. AMS Neven soundi oli Riikoselle ennestään tuttu, sillä E-studiolla on ollut käytössä Neven etuasteita.
Kokoluokka asetti omat vaatimuksensa, koska tarkkaamoon haluttiin entistä isompi mikseri. Päätarkkaamosta äänitetään kaikki projektit. Vuosittain E-studiolla äänitetään keskimäärin noin 20-30 levyä, jonka lisäksi tehdään miksauksia. Iso mikseri nopeuttaa huomattavasti äänitystä.
“Tiesimme, mitä ominaisuuksia halusimme. Kävimme läpi kaikki ehdokkaat tässä hintaluokassa. Kaikki mitä tarvitsemme, löytyi Neven tiskistä, jonka hinta laatusuhde oli hyvä. Mikään tiski ei vetänyt vertoja tälle.”
Päivitys uuteen mikseriin on saanut pelkästään positiivista palautetta studion käyttäjiltä. Soundista ei ole tullut yhtään negatiivista kommenttia. Kaikki ovat tykänneet siitä, miltä tiski kuulostaa. Valinta saa hymyn myös Riikosen huulille.
“Käsittämättömän hyväsoundinen tää mikseri!”
“Genesys Black G80 muuttaa täysin sen, miten analogitiskiä voi käyttää”
Uuteen mikseriin haluttiin siirtyä, jotta äänitystiskiä voitaisiin käyttää monipuolisemmin. Myös mikserin integroitavuus ohjelmistoihin oli tärkeä asia valintaa tehtäessä.
Päätarkkaamon mikserin käyttöaste ja käytännöllisyys on noussut huomattavasti uuden Genesys Black G80 -mikserin myötä. Nyt myös välipäivät pystytään hyödyntämään. Jos viikon kestävien sessioiden välissä on yksi päivä tyhjää, voi tarkkaamoon tulla välillä joku miksaamaan päiväksi. Miksauksen voi jättää kesken ja tulla jatkamaan kun taas seuraavan kerran on tilaa. Ennen tällaiset välipäivät studiolla olivat tyhjiä, eikä talon väkikään voinut käyttää mikseriä. Nyt Riikonenkin käy välillä miksaamassa biisejä eteenpäin.
Tämän mahdollistaa se, että uusi mikseri on integroitu Pro Toolsiin. Genesys Black G80 -mikseri tallentuu Pro Toolsin sessioiden mukana, jolloin miksaaminen on samanlaista kuin in the box -miksaaminen. Riikonen selventää, että nyt miksausta pystyy jatkamaan milloin vain ja tiskin pystyy palauttamaan todella nopeasti.
“Tämä ei ole kuten vanhat analogitiskit. Niiden kanssa meni tunti tai kaksi kun laittoi tiskin siihen kuntoon, jossa se oli viime kerralla. Eikä mikseriä saanut enää tismalleen samaan tilanteeseen uudelleen. Nyt se onnistuu ja kaikki tapahtuu hetkessä. Menee minuutti, kun kaikki säädöt ovat kohdillaan ja taas pystyy jatkamaan miksausta.”
Riikonen kiteyttääkin uuden AMS Neven tärkeimmäksi ominaisuudeksi sen, että mikserillä pystyy nopeasti vaihtamaan miksaus- ja äänitysmodesta toiseen.
“Se, että saamme analogitiskin tallennettua softaan, on iso etu. Tällaisessa laajuudessa integrointeja ei analogimiksereissä ole ollut ennen.”
Riikosella on myös pitkä kokemus AMS Neven toimivasta asiakaspalvelusta.
“Kun ammatikseen pyörittää studiota, on apu saatava heti. AMS Nevellä on todella hyvä asiakaspalvelu. Sieltä saa välittömästi vastauksen.”
“Tunti ja tiski on hallussa”
Uusi tiski on ollut nopea ottaa käyttöön. Myös hiiren kanssa työskentelemään tottuneille uusi mikseri tarjoaa tutun työskentely-ympäristön.
“Hiiren kanssa työskentelevien ei enää tarvitse huolehtia sellaisista asioista, mitkä ennen analogimikserissä olivat vaikeita. Tiskiä on mahdollista ohjata plugareilla suoraan softasta. Nerokasta AMS Neveltä, että näin on tehty.”
Heti kun uusi mikseri tuli taloon, Riikonen äänitti Maanalaisen Armeijan uutta EP:tä, josta osa oli tehty vanhalla äänitysmikserillä. Kun työskentelyä jatkettiin Nevellä, päätyi tiimi tekemään kaiken uudelleen uudella mikserillä.
“Kaikki kuulosti vaan paremmalta, joten tehtiin uudestaan. On ollut helppoa ja vaivatonta työskennellä tiskin kanssa. Genesys on tosi hyvä ja luotettava tiski.“
AMS Neven Genesys nopeuttaa paljon työskentelyä, kun jokaisen biisin kohdalla voi tehdä omat muutokset. Esimerkiksi ennen äänityksiä voi tehdä valmiita rumpu-setuppeja, säätää EQ:t ja kompressorit valmiiksi. Ennen äänittämistä kanavat ovat valmiina.
“Recallin voi tehdä vaikka kanava kerrallaan nyt ja se on iso juttu. Analogisessa mikserissä ei ennen ollut tätä mahdollisuutta.”
“Siitä asti kun Genelecit tuli markkinoille, olen niitä käyttänyt”
E-studio tarjoaa asiakkailleen laadukkaan teknologian. Kaikki mikrofoneista miksereihin ja kaiuttimiin asti ovat tarkkaan valittuja. Kokonaisuudessaan E-studion tekniikkaan kannattaa syventyä tämän linkin takana. Kattava listaus kertoo, millaisella kalustolla ääniraidat saadaan soimaan moitteetta.
Riikonen luottaa kotimaiseen Geneleciin ja hänen suosikkejaan ovatkin uudet The Ones -studiomonitorit. Genelecin kaiuttimet ovat käytössä E-studion jokaisessa tarkkaamossa. Myös subwooferit ovat Genelecia. Kakkostarkkaamo taas on pyhitetty peliäänille, joka on myös iso osa E-studion toimintaa. Siellä on surround-ääni, kun muissa studioissa taas stereo-kuuntelu.
Jokaisesta tarkkaamosta löytyy myös Pro Tools Ultimate. Pro Tools on E-studion ehdottomia luottotyökaluja.
“Pro Toolsin kanssa on toimittu pitkään. Itse äänitän ja miksaan sillä.”
Päätarkkaamossa myös muut Avidin työkalut tukevat työskentelyä AMS Neven Genesys Black G80 -mikserillä. Käytössä on kaksi Pro Tools HDX -järjestelmää ja kolme Avidin HD I/O 16×16 -järjestelmää. Kolmostarkkaamolla taas pelittää Pro Tools | MTRX sekä HDX, kontrollerina DAD MOM.
Uusi ja iso Genesys Black G80 -mikseri kruunaa kokonaisuuden. E-studion päätarkkaamo palvelee nyt entistä paremmin asiakkaitaan.
Jutun kuvat: Mia Holopainen