Club For Fiven kevääseen kuuluu hyvää. Songs of Kirka -konserttisalikiertue on juuri päättynyt ja seuraavaksi yhtye suuntaa kohti Hiljainen Hetki -kirkkokiertuetta. Myös kalusto päivitettiin vastikään vastaamaan a cappella -yhtyeen tarpeita ja nyt keikoilla kulkee mukana Avid VENUE | S6L 16-C -livemikseri.
Jututimme Club For Fiven Sound Engineer Minka Matikaista, joka kertoi meille, mitä vaaditaan a cappella -yhtyeen miksaamiselta ja miten tuore livemikseri on palvellut.
Kerro hieman itsestäsi. Miten olet päätynyt nykyiseen työhösi?
”Olen 40-vuotias perheenisä ja nuorempana itse saksofonia soittanut jazz-muusikko. Koen olevani ensisijaisesti kainuulainen, vaikka olenkin asunut siellä ja täällä ja tätä nykyä asun Keravalla.
Musiikki on aina ollut iso osa elämääni. Jo nuorena olin päättänyt, että musiikista tulee ammattini, mutta silloin en vielä osannut sanoa mitä se olisi tai mitä tekisin. Aloitin, kuten niin moni muukin meidän alalla, soittamalla eri bändeissä ja tilaisuuksissa. Jossain välissä minua alkoi häiritsemään se, että keikoilla oli mielestäni huono äänentoisto. Tämä johti siihen, että aloin hankkimaan tietoa kirjastosta ja alan lehdistä sekä opettelemaan itse miksaamista.
Yksi asia johti toiseen ja kohta huomasinkin jo olevani sen verran paljon äänentoistokeikoilla, että pystyin elättämään sillä itseni. Tein vuoroin eri bändejä, konferensseja ja välillä olin ”talonmiehenä” festivaaleilla ja tilaisuuksissa. Kaiken kaikkiaan olen tänä vuonna saanut rahaa tekemästäni äänentoistoon liittyvästä työstä 25 vuotta. Ensimmäisen ”oikean” keikkani, josta on siis korvauskin maksettu, olen siis tehnyt 15-vuotiaana.
Club For Fiven matkassa olen ollut kaksi vuotta. Kiinnostuin mahdollisuudesta kehittyä ja omaksua uusia asioita, ja näin on todellakin tapahtunut.”
Miksi päädyitte hankkimaan Avid VENUE | S6L 16-C -livemikserin Club For Five -bändille?
”Meillä oli ennestään Avid VENUE | S3L-X -mikseri, josta pidin kovasti, mutta jossa alkoi tulla rajat vastaan usealla rintamalla. Meidän piti miettiä mikserin päivittämistä uuteen – sellaiseen, joka olisi tehokas ja luotettava. Tässä vaiheessa vertailin useita eri valmistajia ja malleja tehden niistä pisteytys-excelin. Lopulta kävi ilmi, että meidän historiamme sekä Avid S6L:n tarjoamien mahdollisuuksien takia ainoa järkevä suunta edetä olisi S6L.
Tässä vaiheessa kysymykseksi nousi järjestelmän koko. Avid VENUE | S3L-X oli pieni, jolloin sille oli helppo löytää paikka yksityistilaisuuksista ja muista vastaavista tilaisuuksista. Kun Avid esitteli keväällä 2018 Avid VENUE | S6L 16-C:n, heräsi mielenkiintomme todella. Nyt S6L:ään oli tarjolla kompakti pinta ison mikserin ominaisuuksilla. Mikserin tarjoamat 16+2 liukua riittää hyvin meidän käyttöömme. Avid VENUE | S6L 16-C:n myötä tarvitsemamme tila ei muuttunut merkittävästi, mutta saimme tarvitsemaamme laskentatehoa lisää huomattavasti.”

Millaiset käyttökokemukset sinulla on Avid VENUE | S6L 16-C mikseristä?
”Avid VENUE | S6L 16-C on sanalla sanoen aivan loistava. Sen soundi ja resoluutio on todella mahtava ja poikkeuksellisen hyvä. Liukujen ja potikkojen tuntuma on erinomainen, sekä siinä on mahtava tuttu Avidin käyttölogiikka kompaktissa koossa. En ole löytänyt mitään moitittavaa!
Parasta on ollut soundi ja luotettavuus. Hyvänä ekstrana on tullut muun muassa lisäteho plugarien käyttöön. Minä kun saatan käyttää yhtäaikaisesti jopa neljää kaikua, kolmea delayta sekä kasaa muita erikoisefektejä. Toistaiseksi S6L on pystynyt vastaamaan kaikkiin tarpeisiini, samalla tarjoten erittäin kompaktin ja selkeän käyttöpinnan.
Avid VENUE | S6L 16-C oli odottamisen arvoinen. msonicin tuki ja asiakaspalvelu on ollut vertaansa vailla. Niin pientä tai ”tyhmää” kysymystä ei ole ollutkaan, ettei siihen olisi vastattu, ja jokaiseen kohtaamaani tilanteeseen ja kysymykseen on tullut aina vastaus.
Koen, että valitessamme Avidin S6L 16-C:n, valitsimme samalla tulevaisuuden. Tuotteeseen tulee uusia softaversioita, ja ne tuovat tullessaan koko ajan lisää ominaisuuksia. Kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen sekä Avid S6L 16-C:hen että msoniciin sen maahantuojana.”
Millainen kalusto Club For Fiven kaltaisella bändillä tulee olla? Miten uusi Avid VENUE | S6L 16-C vastaa noihin tarpeisiin?
”Club For Five, niin kuin a cappella yleensäkin, vaatii resoluutiota ja monipuolisuutta. Lisäksi koska Club For Fiven kohdalla monitorointi tehdään etupäästä, ja jokaisella viidellä muusikolla on stereokuuntelu, vaatii se mikseriltä jo itsessään paljon. Koska käytän useita kaikuja, delaytä ja erikoisefektejä, tarvitaan mikseri joka taipuu useaan aux-sendiin.
Club For Fiven kohdalla kuuntelut on toteutettu siten, että jokainen kanava splitataan järjestelmän sisällä kolmeen kanavaan. Yksi kanava menee PA-miksaukseen, yksi laulajan omaan kuunteluun, jolloin sille voidaan tehdä omia eq-säätöjä, ja kolmas splittaus menee muiden laulajien kuunteluihin.
A cappella -miksaamisessa on normaalin musiikin miksaamisen lisäksi tärkeää muun muassa se, että ihmisäänin matkitut soittimet saadaan kuulostamaan soittimilta. Tämä vaatii erilaisten erikoisefektien ja eq-asetusten käyttöä sekä rohkeaa mielikuvitusta. Koska laulajien roolit vaihtelevat eri biisien välillä, on minulle tullut parhaaksi tavaksi tehdä asiat snapshotteihin. Välillä snapshoteissa lentää minulla mukana kaikki, välillä pelkät efektisyötöt, välillä pelkät laulajien kuuntelujen muutokset. Mikä milloinkin on tarpeen ja järkevää. Tällöin esimerkiksi biisistä riippuen voi yksi laulaja olla koko rumpusetti ja basso, tai välillä tuo tontti voidaan jakaa esimerkiksi kolmen laulajan kesken. Välillä joku voi olla ”soolokitara” joko koko biisin, tai osan siitä.
Avid VENUE | S6L 16-C tarjoaa erinomaiset työkalut tähän. Laskentateho riittää hyvin signaalisen splittaamisen useaan kanavaan, samalla kun tarjolla on riittävästi auxeja ja matriiseja erilaisten signaalisyöttöjen tekemiseen. S6L 16-C:n layout-pinta mahdollistaa sen, että pinta mukautuu jokaisen snapshotin mukaan layoutilla 1. Itselläni pinnassa olevat kanavat seuraavat snapshotteja koko ajan, mutta samalla olen tehnyt muutaman muun kiinteän layoutin, joissa on koko ajan haettavissa pintaan esimerkiksi kuunteluun liittyviä asioita. Tämä onkin yksi asia mikä tekee miksaamisesta helppoa myös kompaktilla pinnalla. Itse asiassa en ole vielä kertaakaan kaivannut enempää liukuja.”

Miten Avid VENUE | S6L 16-C eroaa aiemmista käyttämistäsi Avidin livemiksereistä?
”Olen käyttänyt aikoinani paljon Avid VENUE | Profilea sekä Avid VENUE | SC48 -miksereitä. Lisäksi Avid VENUE | S3L-X -järjestelmä tuli tutuksi edellisenä työkalunani.
Nykyinen S6L 16-C tarjoaa poikkeuksellisen paljon ominaisuuksia ja taipuvuutta fyysiseen kokoonsa nähden. Lisäksi S6L-järjestelmä mahdollistaa sen, että esimerkiksi ulkomaille mentäessä ei ole väliä mikä Avid VENUE | S6L tulee vastaan, sillä show-tiedostoni sopivat yhteen niin isoimman 48D-pinnan kuin pienen 16-C pinnankin kanssa ilman huolia ja murheita. Tämä helpottaa meidän ulkomaan keikkoja huomattavasti, koska riittää, että paikan päältä pyydetään vain S6L-järjestelmä.”
Kuvat: Minka Matikainen
Lisätietoja
- Avid VENUE | S6L
- Ossi Männikkö, ossi@msonic.fi
- CLUB FOR FIVE