Johnny Lee Michaels luottaa plugareihin ja Universal Audioon

Tapasimme legendaarisen tuottajan Johnny Lee Michaelsin E-Studiolla ja hänen kotistudiollaan Helsingissä. Michaels oli tuolloin saanut purkkiin The 69 Eyesin uuden levyn Universal Monsters, jolla hän modernin tekniikan ansiosta on viimein voinut toteuttaa musiikilliset haaveensa.

Johnny Lee Michaels kotistudiollaan.

 

Vaikka Michaels on tunnettu erityisesti hard rock -muusikkona ja tuottajana, yli 30 vuoden ajalle on mahtunut töitä laidasta laitaan. Mies on työstänyt kaikkea mahdollista aina teknosta ja klassisesta mainos-, TV- ja elokuvamusiikkiin.

“Tykkään tehdä erilaisia juttuja, etten kyllästy johonkin yhteen”, Michaels toteaa.

Uransa hän aloitti helsinkiläisellä E-Studiolla 80-luvun alussa. Moppaamisen ja kahvinkeiton ohella nuori Michaels sai opin musiikin äänittämiseen ja miksaamiseen. Ympyrä on sulkeutunut, kun Michaels on viime vuosina palannut E-Studioon äänittämään joitakin projekteja, niin kuin viimeisimmän The 69 Eyesin uusimman Universal Monsters -levyn rummut. Studiosta ja studiopäällikkö Jyri Riikosesta Michaelsilla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa.

“Jyrin kanssa meille on kehittynyt sellainen connection. Mulla on aina ollut hirveän hyvä fiilis E-Studiolla, ei missään muualla ole ollut niin kivaa.”

Esituotanto tärkeässä roolissa

The 69 Eyes ja Michaels tekivät yhteistyötä jo 2000-luvun alussa, jolloin Michales tuotti bändin menestykseen siivittäneet albumit. Uusinta, bändin 11. levyä tuotti yhdessä Michaelsin kanssa bändin pääasiallinen säveltäjä kitaristi Bazie. Kaksikko kiinnitti tässä projektissa erityistä huomiota esituotantoon.

“Kaikki lähtee siitä, että mä teen biisin, laulan sen Jyrkille [laulaja Jyrki 69] ja Jyrki valitsee, mihin biisiin hänelle tulee idea. Sitten tehdään demo ja sen pohjalta lisätään tai poistetaan elementtejä”, Bazie kertoo.

Uuden The 69 Eyes -levyn biisit saivat alkunsa bändin kitaristin Bazien hyppysissä ja ne muokkaantuivat matkan varrella sekä vielä Johnny Lee Michaelsin editointipöydälläkin.

 

Sen jälkeen Michaels sovittaa biisin koneella, ohjelmoi rummut sekä keksii uusia teemoja ja bassokuvioita. Niitä sitten hiotaan studiolla soittajien kanssa loppuun. Filosofiana tällä levyllä oli käyttää hyväksi kaikkea saatavilla olevaa tekniikkaa. Esimerkiksi kotona iPhonella äänitetty laulu saatettiin käyttää suoraankin, jos raita oli tarpeeksi hyvälaatuinen.

“Tekniikka edesauttaa sitä, että jos kaikki eivät pääse samaan aikaan paikalle, niin pystytään silti työstämään musaa”, Bazie toteaa.

Mutkia ei kuitenkaan oiottu suoriksi:

“Mulla oli alusta lähtien se ajatus, että ei fuskata, meillä ei ole yhtäkään trigattua juttua. Kaikki rummut on tarkkaan valittuja kalvoja myöten ja viritin ne joka kerta joka biisiin erikseen. Mikit ja koko signaalitie on tarkkaan valittu”, Michaels sanoo.

Universal Audio on levynteon sydän

Røden mikkejä Michaels on käyttänyt jo 90-luvulta lähtien. Niitä tässäkin projektissa hyödynnettiin niin laulu- kuin soitinäänityksissä.

“Røden Ribbon NTR on loistava overheadeissä ja perkussioissa. Yläpää ei kihise eikä sihise, se on helposti hallittavissa. Yleensä kun nostetaan overheadien mukaan tilasaundia, kondensaattorimikkien kanssa yläkertaan pakkautuu ylimääräistä hälyä, joka pitää leikata pois. Ei tässä tapauksessa.”

Røden mikkejä Michaels on käyttänyt jo 90-luvulta lähtien.

Røden ohella Michaelsin suosikkeihin lukeutuvat Heilin mikrofonit. Salainen ase on Heilin Fin-sarjan mikit, joissa ainoana markkinoilla on mukana valo. Heilin dynaamisia mikkejä käytettiin 69 Eyesin levyillä rummuissa ja kitaroissa.

“Varsinkin rummuissa nämä Heilin mikit ovat ihan lyömättömiä. Ne ei vuoda hirveästi, ne ovat suuntaavia, mutta kuitenkin isokalvoisia, dynaamisia mikkejä.”

Katso videolta, mitä mieltä The 69 Eyes -yhtyeen rumpali Jussi 69 on Heilin Fin-mikeistä.

Pro Toolsin Michaels on hylännyt jo tovi sitten, koska hän käyttää Logicia. Se toimii hienosti Universal Audion kanssa.

“Universal Audio on koko homman sielu ja sydän. Tämäkin levy on pystytty tekemään aikamoisella track countilla, ihan läppärillä, koska UAD:n oma prosessointi tapahtuu ulkoisesti. En olisi uskonut muutama vuosi sitten, että se olisi mahdollista.”

Universal Audio ja UAD-2-plugarit ovat Michaelsin luottojuttuja.

Plugareilla soundit 80-luvulta

Michaels hehkuttaa päässeensä tällä levyllä toteuttamaan kaikki sellaiset musiikilliset jutut, joista hän pystyi nuorena vain haaveilemaan. Siinä auttoivat plugarit, joiden avulla on mahdollista uudelleen luoda menneiden vuosikymmenien musiikkilaitteiden soundi raahaamatta isoja kapistuksia studiolle.

“Levyn jälkituotannossa on käytössä kaikki vanhat laitteet, joita tuli joskus 30 vuotta sitten käytettyä. Nyt ne on back, eikä tarvi olla hirveetä puljua siihen, että saa ne samat saundit.”

Dynaamisista plugareista Michaelsin suosikkeja ovat erityisesti nauhaemulaatiot. AKG:n BX-20-jousikaiku on taas ollut 69 Eyesin levyllä ahkerassa käytössä.

”Olen rakastanut Rolandin Space Echoa 80-luvulta lähtien. Siitä lähtien kun on ollut kehissä, sillä on tehty kaikki legendaarisimmat jutut. Nyt se on mulla plugarina, ja se toimii tismalleen samalla tavalla.”

Myös tamburiini kuuluu Michaelsin studion vakiovarustukseen.

Johnny Lee Michaelsin käyttämä tekniikka The 69 Eyesin Universal Monsters -levyllä:

Mikit

  • Røde ribbon NTR (overheadit ja perkussiot)
  • Røde NT2A (laulut)
  • Røde K2 -putkimikrofoni
  • Heil PR-31BW dynaaminen (rummut ja kitarat)
  • Heil Fin suurikalvoinen dynaaminen mikrofoni
  • Røde iXY (äänitehosteet ja demotus)

Universal Audio UAD-2 plugarit:

  • Neve 88 VR Universal Audion mallinnus sisäänmenossa
  • UAD-2 Studer A800 analoginen 2″ 16-raitanauhuri
  • UAD-2 Ampex ATR-102 1/2″ analoginen masternauhuri
  • AKG BX-20 jousikaiku
  • Lexicon 224 Digital Reverb
  • Roland RE-201 (Space Echo)
  • API Vision Channel Strip
  • AMS RMX 16 Digital Reverb
  • Eventide® H910 Harmonizer
  • dbx 160 compressor/limiter
  • Teletronix® LA-3A Classic Audio Leveler
  • Little Labs® IBP Phase Aligment Tool

Kitaroiden DI-äänitys ja reamppaus:

  • Radial J48 Active Direct Box
  • Radial X-AMP

Muut

  • Universal Audio Apollo

Johnny Lee Michaels kertoo videolla, minkälaisia hyötyjä kotistudiolla äänittämisessä on

 

Bazie ja Johnny Lee Michaels kertovat uuden Universal Monsters levyn synnystä, mitä on luvassa?