Kotkan kaupunginteatteri sai immersiivisen Adamson FletcherMachine -järjestelmän, joka yhdistää teknisen huipputason ja huomaamattoman taiteellisen kokemuksen.
Pitkä tie hankinnasta toteutukseen
Kotkan kaupunginteatterissa oli pitkään palvellut 2000-luvun alussa hankittu L-C-R-kaiutinjärjestelmä, joka oli aikanaan edistyksellinen ja kesti käytössä yli 20 vuotta. Vuosikymmenten aikana teatterin tuotannot monipuolistuivat, ja äänentoistolta alettiin vaatia enemmän kuin mihin vanha järjestelmä enää pystyi. Nyt tarvittiin huipputekninen järjestelmä, joka sulautuu taiteeseen niin, että lopputuloksena ääni on “näkymätöntä”.
Äänentoistojärjestelmän uudistamishanke lähti käyntiin jo viitisen vuotta sitten. Koska kyse oli julkisesta hankinnasta, projekti piti suunnitella huolellisesti alusta loppuun. Teatteri kutsui avukseen akustiikka- ja AV-suunnitteluun erikoistuneen Akukon Oy:n. Projektin vetäjäksi tuli kokenut suunnittelija Tapio Ilomäki, jonka tehtävä oli viedä prosessi läpi suunnittelusta kilpailutukseen ja toteutukseen.
Kilpailutukseen osallistui poikkeuksellisen suuri joukko yrityksiä, mikä kertoo siitä, että teatteriäänentoisto kiinnostaa ja monenlaista teknologiaa on tarjolla. Tarkan seulonnan jälkeen toimittajaksi valikoitui msonic, jonka edustama Adamson tunnetaan laadukkaista järjestelmistään. Ratkaisun ytimeen nostettiin FletcherMachine-prosessori, joka mahdollistaa äänen paikantamisen näyttämön todellisiin sijainteihin.
Koko järjestelmän toteuttaminen immersiivisenä ei ollut pelkästään kaiuttimien vaihtamista – kyse oli kokonaan uudenlaisen ajattelutavan tuomisesta taloon ja yleisökokemuksen muuttamisesta.
Tekniset ratkaisut huomaamattomuuden takana
Uutta järjestelmää suunniteltaessa lähtökohtana oli sekä äänenlaatu että luotettavuus. Kotkassa käytössä oli jo valmiiksi Dante-pohjainen verkko, joten sen päälle oli luontevaa rakentaa myös uusi kokonaisuus. Audioverkon redundanssi varmistettiin lisäämällä neljä Luminex Gigacore 30i -kytkintä.
Järjestelmän mittakaava on huomattava: yhteensä 55 kaiutinta, joista pääkaiuttimina toimii riveittäin lavan etuosaan asennetut Adamson IS7p point source -kaiuttimet. Niiden väliin sijoitettiin IS118-subwooferit, ja lavan sivuille tuotiin vielä suuremmat IS219-subit, jotka hoitavat alimmat oktaavit ja tuovat lisää mörinää tehosteisiin. Katsomon ympärille asennettiin 17 surround-kaiutinta, ja salin muodon vuoksi tehtiin lisäksi kolme viivelinjaa, joista yksi palvelee takasurroundeja.
“Lyhyellä käyttökokemuksella voin sanoa, että kierron raja on kauempana. Tämä siitä huolimatta, että eturamppi tulee hirveän eteen, PA:n etupuolelle. Siinä on nyt myös nuo IS5c:t etureunassa, joilla lienee olevan pieni psykologinen vaikutus: näyttelijät jättävät vähän etäisyyttä, eivätkä mene ihan niiden päälle seisomaan. Yhteisvaikutuksena ollaan saatu ehkä jopa viisi desibeliä lisää”, äänimestari Kaj Gynther kertoo. “Ja kierron rajaan vaikuttaa myös se, että nyt ei ole niin montaa mikkiä per kaiutin auki. Ennen saattoi olla 10 mikkiä auki keskikaiuttimessa. Nyt samat mikit voi olla jaettuna kahdeksalle kaiuttimelle – tai vaikka kaksi mikkiä per kaiutin”, äänimestari Tommi Leinonen huomauttaa.
“Lisäksi nyt mikserille kuuluu niin, että soundia pystyy arvioimaan. Ennen järjestelmä oli suuntaava ja tavallaan puski vähän ohi. Siinä piti mennä käytävälle kuuntelemaan”, Kaj mainitsee ja jatkaa, “yleissoundi on nyt vähän studiomaisempi. Se on hyvin täsmällinen.”
Vanhan järjestelmän kaapelointi osoittautui hyödylliseksi: suurin osa voitiin hyödyntää sellaisenaan, ja vain kymmenelle kaiuttimelle piti vetää uusi linja vahvistimilta asti. Tämä nopeutti työtä ja säästi kustannuksia. Kotkan kaupungin teknisten palveluiden tietotaito vanhan rakennuksen saloista auttoi löytämään kaapelireitit nopeasti – asia, johon ulkopuoliselta olisi tuhraantunut paljon enemmän aikaa.
Uusi kokonaisuus muodostaa järjestelmän, joka on teknisesti monimutkainen, mutta jonka tarkoitus on tehdä esityksen äänestä luonnollinen ja huomaamaton. Ja juuri tässä FletcherMachine astuu kuvaan: se laskee jokaiselle äänilähteelle viiveet ja tasot niin, että ääni tuntuu tulevan sieltä missä näyttelijä tai soittaja kulloinkin todella on. Äänimestarit joutuvat toki ohjelmoimaan kaikki siirtymät manuaalisesti etukäteen, ja esityksen taustalla pyörii jatkuvasti valtava määrä prosessointia – mutta lopputulos on kuulijalle huomaamattoman luonnollinen.
“Jokaista liikettä ei välttämättä kannata ohjelmoida. Puheen osalta on outoa, jos ääni tulee muualta kuin missä näyttelijä on, mutta musassa semmoiset outoudet on efektien ja muiden asioiden takia ihan ok. Pitää itse ajatella, et tässä se on ihan hyväksyttyä ja tuossa ei ole.” – Kaj Gynther
Asennus ja käyttöönotto
Asennus käynnistettiin heti esityskauden päätyttyä, jotta uusi järjestelmä olisi käytössä jo juhannuksen jälkeen. msonic on aina toiminut niin sanottuna suunnittelevana maahantuojana eikä niinkään projektitalona, joten toteutus oli monen tahon yhteistyötä: msonic vastasi laitteistosta ja suunnittelun koordinoinnista, Restasähkö Oy toimi yhteistyökumppanina kaapeleiden vetämisessä ja kaiuttimien kiinnittämisessä suunnitelmanmukaisiin positioihin, ja kaupungin omat sähköasentajat vastasivat olemassa olevien kaapelointien hyödyntämisestä.
“Jos halutaan, että asennus tapahtuu teatteriympäristössä kuten pitää ja työnjälki on moitteetonta, pitää paikalle kutsua Jouni Laine”, teroittaa msonicin Antti Tuoriniemi. Jouni on Suomen halutuimpia esitystekniikka-asentajia, ja hänellä on teatterityöskentelyyn vaadittavaa erityistä tarkkuutta ja kokemusta.
Kun fyysiset asennukset olivat valmiit, järjestelmän virityksestä ja käyttöönotosta vastasivat Adamsonin Jochen Sommer sekä FletcherMachinen kehittäjä ja lokalisoinnin salat atomitasolla tunteva Sylvain Thevenard itse. Hän koulutti myös teatterin äänimestarit käyttämään uutta prosessoria. Näin käyttäjät saivat osaamisen suoraan kehittäjältä, ja järjestelmästä tuli nopeasti osa arjen työkaluja.
“Ihan äärettömän hyvinhän se soi mun mielestä”, hehkuttaa Kaj. “Viritys ja kaikki muu on tehty tosi hyvin. Kun yli 20 vuotta tehtiin edellisellä, niin korvat tottui ja tavallaan tykästyi siihen. Mut nyt on kyllä hyvä fiilis tuosta. Se soundaa hyvältä ja on viritetty tosi hyvin”, hän jatkaa. “Ikään kuin tää akustiikka vaan paranisi”, Tommi komppaa ja toteaa, “nyt rima nousee. Ja on hyvä asia, että ala kehittyy.”
Ensiaskeleet käyttäjien näkökulmasta
“Tämähän niinkun toimii! Tää on niin hyvän kuuloinen – luonnollisen kuuloinen. Se ei sihise eikä kohise, vaan se on tila.” – Kaj Gynther
Järjestelmän uudistaminen on jo ensi askeleilla onnistunut tuottamaan lisäarvoa niin asiakkaille, näyttelijöille kuin tekijöillekin. Kotkan kaupunginteatterin äänimestarit Kaj Gynther ja Tommi Leinonen kertovat, että suurin muutos vanhaan järjestelmään verrattuna on äänen paikantuminen. Katsoja tietää heti, kuka lavalla puhuu. Ääni tulee aina juuri oikeasta suunnasta näyttelijän sijainnista ja katsojan istuinpaikasta huolimatta. Tämä vähentää kuunteluväsymystä, auttaa pitämään yleisön huomion tarinassa ja tunteessa sekä lisää esityksen luonnollisuutta.
“Ennen kaikkea se, mistä tykkään on tämä tila”, Kaj kertoo ja jatkaa, “se on tosi vakuuttava. Itellä on heti tullut ihan uusia ajatuksia tehostemaailmaan. Se, että ääni oikeastaan leviää ja on jotain muuta kuin joku kaiku, niin se on kyllä ollut jotenkin hämmentävää. Heti alusta asti havaitsi olevan jossain tilassa. Se on vakuuttanut.”
Tekninen onnistuminen on myös näkynyt heti katsomosta käsin. “Moni on tullut sanomaan, että mahtavasti aukeaa ja äänimaailma on iso. Moni vakiokävijä ja puoliammattilainen ovat tulleet sanomaan suoraan, että ovat innoissaan – et tää kuulostaa tosi makeelta. Se kertoo jostain. Se ei ole pelkkää puhetta, kun he antavat ihan asiallista palautetta ja tarkentavat kuinka joku toimii ja miten hyvin meni. Se on ollut yllättävää, koska itselle on ollut epävarmaa, et miltä tämä oikeasti kuulostaa? Menikö nappiin? Hyvää palautetta tulee, ja yleensä heti esityksen jälkeen”, Tommi toteaa.
Objektipohjainen miksaaminen haastaa vakiintuneet käytännöt
“Ollaan aika paljon puhuttu – myös koulutuksessa –, että kannattaako luopua siitä stereoajattelusta tyystin. Ja tällä hetkellä näyttäisi, että kannattaa.” – Tommi Leinonen
Käytännön työssä FletcherMachine toimii läheisessä yhteistyössä mikserin kanssa, jonka direct out -lähdöt syöttävät sille kaikki perusprosessoidut mikrofonisignaalit. FletcherMachine käsittelee sitten jokaisen kanavan itsenäisenä objektina. Mikserin perinteiset työkalut ovat lähestulkoon kaikki edelleen käytettävissä, mutta äänen paikantaminen tapahtuu Fletcherissä.
Oikean position löytämisen lisäksi sopiva äänenvoimakkuus on vaatinut pohdintaa. “Ollaan yleisesti mietitty kuinka paljon akustiseen ääneen lisätään vahvistusta – kuinka paljon sitä halutaan. Se vaikuttaa siihen kuinka tärkeä oikea positio on siinä tilassa. Musikaalissa varmasti ajetaan aika voimakkaasti – niin paljon kuin käytännössä pystytään nappimikkien kanssa ilman kiertoa”, Kaj toteaa. “Joo, ja puhenäytelmään uusi järjestelmä ehkä tuo enemmän lisäarvoa, koska se vahvistus on huomaamattomampi. Olen huomannut, että saa vahvistaa aika paljon ennen kuin huomaa, että nyt se ääni on kaiuttimessa”, huomauttaa Tommi.
Muutoksen merkittävyydestä kertoo myös se, että kokeneillakin äänimestareilla on haasteita arvioida, millä äänenpaineella uusi järjestelmä esityksessä soi. “Aiemmin, kun mittari näytti yli 95 desibeliä, tiesi, ettei paljoa kovempaa pysty enää PA:sta ajamaan – eikä myöskään pysty puhumaan päälle. Nyt se tulee jotenkin niin paljon laajemmalla skaalalla. Ehkä ääni tulee vaan tasaisemmin nyt, kun kaiuttimia on enemmän. Se on iso ja yllättävä muutos aiempaan”, Kaj toteaa.
Aiempi kokemus on opettanut Tommille ja Kaj’lle, että lapsille ja jokseenkin myös ikäihmisille pitää tehdä selkokielistä, eli tosi kompressoitua miksausta. Dynaamisemmalle draamallekin on toki paikkansa. “Koulutuksessa Sylvain jo ohjeisti, ettei kannata hirveästi ekvalisoida eikä kompressoida. Normaalistihan niihin on koskemassa hyvinkin nopeasti. Nyt kuulostellaan ja vaan haetaan sitä oikeaa hotspottia. Siihen vaikuttaa tosi moni asia: paljonko lähtee akustista ääntä, kuinka paljon halutaan vahvistaa, heijastaako lavasteet minkä verran – kaikkea tällaista. Kokemuksena hotspotin löytyminen on hämmentävää – se vaan kuulostaa hyvältä”, hän kertoo.
Muutoksia työnkulkuun
Uuden logiikan omaksuminen muutti myös harjoitus- ja ohjelmointivaiheen työnkulun. Kun jokainen näyttelijän siirtymä lavalla pitää ohjelmoida prosessoriin, työ vie aikaa. Harjoituksista tehdyt moniraitatallenteet kuitenkin helpottavat: niitä toistamalla voidaan hienosäätää siirtymiä rauhassa ilman esiintyjiä. Näin ensi-iltaan mennessä järjestelmä on hiottu huolellisesti, ja pienilläkin säädöillä voidaan luoda suuria vaikutuksia.
“Ohjelmoimisen vaiva kannattaa kyllä nähdä, jotta äänivaihe ja suunta on sit kohdillaan. Lopputulos on kyllä paljon, paljon parempi kuin perinteinen stereo. Ero on oikeastaan aivan ällistyttävä”, kehuu Tommi. “Kuulokuvasta tulee näkymätön ja mielikuvitusmaailmaan vaan uppoutuu. Ja uudenlaista inspiraatiota on ehdottomasti tullut heti”, jatkaa Kaj.
“Stereolla kannattaa levittää esimerkiksi bändi, jos ovat lavalla. Mutta esimerkiksi kiippareita ei kannata ottaa stereona, vaan mieluummin monosummana”, Tommi kertoo. “Ja esimerkiksi aito flyygelihän on aikalailla monoääntä katsomosta kuunnellessa – ei se hirveän leveä ole. Mutta FletcherMachinella voidaankin yhtäkkiä olla konserttisalissa, ja sähköflyygelin ääni tulee oikeasta paikasta oikeaan aikaan. Se on jotenkin niin makeeta”, Kaj jatkaa. Hänen mukaan kirkko on myös saanut nyt ihan uuden merkityksen! “Tässä odotellaan, että kuka saa tehdä ensimmäisen kirkkokohtauksen, koska nyt ollaan nimittäin kaukana siitä perus Cathedral Reverb -kokemuksesta.”
Se, että mielikuvitusmaailmat onnistuvat esitys toisensa jälkeen, edellyttää tarkkoja snapshotteja ja muistiinpanoja. Koska järjestelmää käyttää useampi henkilö, on tärkeää, että merkinnät ovat selkeitä ja että kuka tahansa voi ajaa esityksen tarvittaessa. Kaj toteaa, että he ovat miettineet hyvää työtapaa, kun heitä on kolme henkilöä käyttämässä järjestelmää. Sama logiikka työskentelyssä mahdollistaa, että voi hypätä mukaan vaikka sairastapauksissa eikä näytöksiä tarvitse perua.
Tulevaisuus ja kehitys
Kotkan uusi järjestelmä on suunniteltu kestämään pitkään, aivan kuten edeltäjänsä. Pääkaiuttimien ja verkon kapasiteetti mahdollistavat sen, että järjestelmä palvelee myös tulevia tarpeita.
Esimerkiksi ohjelmistopäivitykset avaavat uusia mahdollisuuksia. FletcherMachine kehittyy jatkuvasti, ja sen päivitykset tuovat lisää työkaluja objektipohjaiseen miksaamiseen. Teatteri pääsee siis hyötymään myös tulevista innovaatioista ilman, että itse fyysistä järjestelmää tarvitsee laajasti uudistaa.
Seuraava askel voisi olla automaattisen tracking-järjestelmän liittäminen, jolloin näyttelijöiden liikkeitä ei tarvitsisi ohjelmoida käsin. “Näyttelijän lokalisointi olisi automaattista, ja etenkin valmistelutyöt vähenisivät melko paljon – ainakin pääparilla, jotka puhuvat ja vaihtavat paikkaa liikkuessaan”, toteaa Kaj. “Ja lavasoundin kehittämistä voisi harkita – esimerkiksi träkkäyksen vaikutusta monitoreihin – mutta se saattaisi olla jo melkoinen suo”, Tommi pohtii.
“Yksi optio on myös kattokaiuttimet, mutta vielä on vaikea arvioida minkä verran lisäarvoa tuotantoihin saataisiin niillä”, toteaa Kaj. “Skaalautuvuuden kannalta rakenteet – nouseva katsomo, vaihtuva katon korkeus, kattopalkki – tuovat oman haasteensa kattavuuden varmistamiseksi järkevällä investoinnilla”, hän vielä huomauttaa.
Tommin mukaan immersiivisyys on muodostumassa uudeksi standardiksi teattereissa. “Siihen vaikuttaisi olevan todella suuri kiinnostus, ja iso osa varmaan haluaisi tuollaisen ohjaussysteemin ja sen, että saadaan kuulostamaan syvemmältä”, Kaj komppaa. “Me molemmat ollaan kyllä tosi tyytyväisiä tähän”, Tommi kiteyttää.
Luonnollinen kokonaisuus
Kotkan kaupunginteatterin projekti on ensimmäisiä näin kattavia immersiivisiä toteutuksia Adamsonilla Suomessa, ja osoittaa, että teatteriäänentoisto voi olla yhtä aikaa teknisesti huipputasoa ja taiteellisesti näkymätöntä. Yleisön ei kuulukaan ajatella kaiuttimien määrää tai prosessorin algoritmeja, vaan antautua tarinan vietäväksi. Uusi järjestelmä tuo lisäarvoa myös tuotannollisesti yksinkertaisempaan puhenäytelmään, jossa yleisön on nyt helppo seurata täsmälleen kuka kulloinkin puhuu ja missä kohtaa lavaa.
Kokonaisuus on kuulijan kannalta luonnollinen. “Joku voisi ajatella, että meidän työ muuttuu jotenkin huomaamattomammaksi. Onhan se jopa klisee, että silloin, kun kaikki sujuu, niin meidän työtä ei huomata”, Tommi pohtii.
Juuri sitä varten Kotkaan rakennettiin uusi järjestelmä – ja juuri siksi se lopulta katoaa huomaamattomaksi.