Tervetuloa äänityspalveluyritys Soundonin toimistoon! Nyt ei olla perinteisessä studiossa, vaan autossa.
Äänisuunnittelijakonkareiden Timo Virtasen, Jussi Tervon ja Jonas Törnblomin yrityksen äänitysauto on ollut täydessä toiminnassa jo muutaman kuukauden, vaikka muutama lista onkin vielä kiinnittämättä.
Kiireinen syksy takana
Vaikka Soundon-yritys on ollut toiminnassa vasta elokuusta 2017 alkaen, kiirettä on pitänyt.
Virtanen uskoo, että se johtuu siitä, että Soundonin kolmikko on ollut alalla pitkään ja he ovat tunnettuja siitä, että tekevät työnsä laadukkaasti ja pieteetillä.
“Innostus alaan sai uutta potkua, kun perusti oman yrityksen. Vapaapäiviä ei ole juuri ollut.”
Soundon on tehnyt puolen vuoden aikana monipuolisesti viihdettä, urheilua ja realitya kentällä sekä studiossa. Yritys hoiti vuoden 2017 syksyn aikana muun muassa, SuomiLoven neljännen kauden studioäänitykset ja jälkityöt, X Factorin monikameraäänet ja jälkityöt, Idolsin suorat lähetykset ja koko The Voice of Finlandin eli monikameraäänet, jälkityöt ja engit. Sen lisäksi mukaan on mahtunut yksittäisiäkin projekteja, kuten Muumi Gaala Tampere-talossa sinfoniaorkesterin kera, World Visionin konsertti, YLE:n itsenäisyyspäivän Linnan jatkot, MTV:n itsenäisyyspäivän Etkot, Kaikki vastaan 1 -liveshow, Napakymppi ja saliäänet Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa.
Soundon on ollut tänä vuonna tekemässä myös esimerkiksi uutta Putouksen kautta, Urheilugaalaa, Vain Elämää, Emma-gaalaa ja Supercellin suoria streameja. Törnblom palasi juuri olympialaisista, missä hän vastasi kotimaan miesten jääkiekon studio-osuuksista.
“Teemme myös konserttitaltiointeja. On mahtavaa, että useat artistit ovat lähteneet mukaan keikkojen streamauksiin. Ääniautomme mahdollistaa suurten konserttien taltioinnit ja live-streamauksien laadukkaan miksauksen”, Virtanen kertoo ja jatkaa:
“Konserttitaltioinneissa en halua lähteä siihen, että kaikki soiton nyanssit kuuluvat täydellisesti, vaan ennemminkin, että luon sen tunnelman, mikä salissakin on.”
Ei erillistä post-production-studiota
Soundon on profiloitunut hoitamaan suuria tuotantoja. Niissä, ja erityisesti suorissa lähetyksissä, yrityksen käyttämien laitteiden ja ohjelmistojen on toimittava nopeasti ja ongelmitta.
Äänitysautosta löytyvät Avid VENUE | S6L -livemikseri ja Avid Pro Tools | S3 -mikseri.
“Teemme myös äänen jälkikäsittelyn autossa. Erillistä post-production-studiota ei tarvita. Jos esimerkiksi SuomiLOVE:n jälkityötä tehdessä huomaan, että laulu tulee liian hiljaa, ei tarvitse avata kuin miksaussessio ja korjata asia”, Timo Virtanen toteaa.
Monelle asiakkaalleen he hoitavatkin äänityksen ja jälkityöt.
“Kun on itse äänittänyt, on kiva tehdä loppuun asti”, hän tiivistää.
Avid VENUE | S6L pesee muut digitiskit
Virtanen on käyttänyt jo pitkään Avid VENUE | S6L:ää. Ennen sitä käytössä oli Avid VENUE Profile.
S6L pesee hänen mielestään suurimman osan digitiskeistä.
“Päädyimme käyttämään S6L:ää, koska se toimii Pro Toolsin kanssa niin kivasti. Se sopii hyvin käyttöömme, vaikkei olekaan varsinaisesti broadcast-tiski. Meillä on erillinen kuuntelumatriisi, jonka avulla pystymme tekemään 5.1:stä. S6L:ssä on hyvä soundi ja mahtavat etuset. Lisäksi pidän sen käyttöliittymästä – eikä yhdelläkään asiakkaistamme ole ollut nokankoputtamista lopputulokseen”, Virtanen kehuu ja jatkaa:
“Meille on tärkeää, että plugarimaailma seuraa snapshotteja. Niin saamme seivattua biisikohtaiset efektit. Voice of Finlandissakin vedetään Ääni ratkaisee -vaiheessa yli sata biisiä.”
S6L:n rinnalla Soundon käyttää Avid Pro Tools | S3 -ohjainta.
“Kun lähdemme keikalle, pidämme S3:sta flightcasessa. Esimerkiksi X Factoryn karsinnat teimme ilman autoa ja miksasimme varastohuoneesta. Autossa S3-pinta toimii Pro Toolsin kontrollerina. Olen kokeillut myös sitä, että osan kanavista, esimerkiksi yleisömikit, pyöräytän Pro Toolsin kautta”, Virtanen selittää ja jatkaa:
“Koen olevani sen verran vanhan liiton jätkä, etten tykkää miksata hiirellä, vaan fadereilla. S3 sopii meille kokonsa ja ominaisuuksien vuoksi täydellisesti. Lisäksi on huippua, että S3L:n stageboxit (stage16) ovat nyt yhteensopivat S6L:n kanssa. Esimerkiksi SuomiLoven suorassa lähetyksessä minulla oli 4 stageboxia kiinni (2xstage64 ja 2xstage16) ja näistä Stage16 toimi kuoron “lavahakuina” kuoroparvella.”
Pro Tools on Virtaselle luottotyökalu, joka on ollut käytössä pitkään – jo opiskeluvuosista lähtien.
“Se on tuttu ja tuki on hyvä Suomessa. Msonicin Ossi vastaa melkein aina, kun soittaa ja pyytää apua”, hän kiittelee.
Genelecin 8351:t tekivät heti vaikutuksen
Avidin lisäksi Soundon luottaa Genelecin The Oneseilla tehtyyn 5.1-monikanavaääneen. Genelecin 8351:t tekivät Virtaseen vaikutuksen heti ensimmäisellä kokeilukerralla.
“Sain msonicilta The Onesit testiin Voice of Finlandin ääni ratkaisee -jaksoihin. Huomasin, että ne olivat älyttömän hyvät. Ennen sitä en ollut juuri pitänyt Genelecistä, mutta mieleni muuttui niiden myötä. Ne ovat aivan eri maailmaa kuin muut – olen ollut todella tyytyväinen”, hän hehkuttaa.
Isossa äänitysautossa on parempi soundi
Äänitysauton tarkkaamotila on nyt 2,4 metriä korkea ja 6,5 metriä pitkä.
“Teimme kaiken alusta asti itse: rakenteet, eristyksen, akustoinnin, ilmanvaihdon ja verhouksen. Sisältä löytyy sohva, jonka alta ponnahtaa rahi nappia painamalla, mikro ja jääkaappi. Autossa vietetään paljon aikaa, joten tilojen on oltava mukavat”, Virtanen kertoo.
Uutta äänitysautoa rakentaessa Virtaselle oli tärkeää, että tila olisi tarpeeksi iso.
“Yleinen ongelma ulkotuotantoautoissa on tilan rajallisuus, ja se, että niihin on vaikea rakentaa hyvää kuuntelua. Nyt näinkin isossa, mutta rajallisessa tilassa, DSP-ohjatut The Onesit olivat siis täydellinen valinta.”
Virtasen mielestä haastavinta muutostyössä oli huomioida suunnittelussa kaikki tarvittava.
“Toisaalta taas tämän muuttaminen oli helppoa, koska lähdettiin rakentamaan tyhjästä. Ei tarvinnut miettiä, mitä vanhaan runkoon oli tehty ja miksi ja korjailla sitä. Kun tekee uutta, kaikki tosiaan on uutta”, hän pohtii.
Soundonin äänitysauto on viides, jonka Virtanen on rakentanut. Tämä auto muutettiin parisängyn ja keittiön motorhomesta studioksi kahdessa kuukaudessa. Vapaapäiviä niihin kuukausiin ei mahtunut.
“Auton pitää olla sellainen, että täällä on kiva olla. Tämä on ainoa toimistomme.”