Arttu Peljo: ”Carbon-äänikortin kanssa ei tarvitse tehdä kompromisseja”

Hiljainen auton hurina kuuluu taustalla, kun Arttu Peljo, The Fried Musicin omistaja-miksaaja, ajelee Oulusta kohti pk-seutua. Takana on reilun kolmen päivän äänityssessiot paikallisen rock-artistin työtilalla.

Koska Artun oman studion pitkälle viedyn ja tarkkaan suunnitellun HDX-järjestelmän pakkaaminen autoon olisi ollut turhan vaivalloista, pääsi uusi Pro Tools | Carbon tulikokeeseen. Ennen pohjoiseen lähtöä Arttu oli jo ehtinyt tutustua uuteen äänikorttiin. Ensireaktiot olivat erinomaiset, joten Carbon pääsi heti mukaan tien päälle. 

Sessioiden jälkeen esitimme Artulle kysymyksen: miksi Carbon? Arttu kiteytti epäröimättä hänelle tärkeimmät ominaisuudet Avidin uudesta audio interfacesta seuraavasti: 

  1. Carbonilla pystyy tekemään asiat, joita on ennen pystynyt tekemään vain isoissa studioissa. Lisäksi Carbon on kompaktin kokoinen, eli reissuhommiin se on ihan täydellinen!
  2. Carbonissa on lähes nollalatenssi. Näin pieni latenssi on aiemmin ollut saavutettavissa vain isolla HDX-järjestelmällä, joka on kiinteänä studiossa. Nyt voin ottaa Carbonin kainalooon ja latenssittomuus kulkee mukana.
  3. Äänenlaatu on kautta linjan todella vaikuttava. Mikkietusista ja muista AD/DA -muunnoksista lähtien.
  4. Kuulokemiksaus sekä neljä kuulokeliitäntää laadukkaalla kuulokevahvistimella helpottavat omaa elämää ja parantavat laulajan/soittajan olosuhteita merkittävästi. Valmiimpi äänityssoundi helpottaa myös miksaajan jatkotyöstöä.
  5. Sisäänrakennettu talkback on todellinen juhlapata.
  6. Ulkoisten analogilaitteiden käyttö on helppoa ja Carbonin IO on delay-kompensoitu samplentarkasti. Esimerkiksi analogisen kompressorin käyttö parallelina miksatessa onnistuu helposti.
  7. Carbon mahdollistaa työskentelyn sekä natiivi- että DSP-puolella. Päivän jälkeen pystyy jättämään raudan studiolle ja jatkamaan töitä illalla pelkällä läppärillä.

Puretaan seuraavaksi hieman tarkemmin, miten nämä ominaisuudet parantavat merkittävästi niin miksaajan/tuottajan, kuin artistinkin työolosuhteita. Arttu antaa myös käyttövinkkejä miksaajille ja äänittäjille Carbonin käyttöön.

Uusi mahdollisuus pienille ja keskikokoisille studioille

Arttu on työskennellyt pitkään isoissa studioissa Suomen eturivin artistien kanssa. Tapa, jolla hän on tottunut työskentelemään, on nyt mahdollista myös tien päällä reppuun mahtuvan Carbonin ansiosta. “Koen Carbonin merkittävänä laitteena käytettävyytensä takia. Se irrottaa tekijän studiossa olemisesta. Carbon kulkee mukana, mutta sillä pystyy tekemään asiat, joita on ennen pystynyt tekemään vain isoissa studioissa. “

Arttu näkee, että Carbon tuo nyt isojen studioiden ominaisuudet yhä useampien saataville.

“Suomessa ja maailmalla on paljon studioita, jotka ovat pienempiä ja joissa ei ole kalliita HDX-järjestelmiä. Carbon madaltaa kynnystä saada samat ominaisuudet ja hyödyt yhä useammalle studiolle.” 

Arttu kokee, että Carbonista on hyötyä myös toisella studiolla vieraillessa. Välillä studioilla tulee tilanteita, jolloin tarvitaan toinen työasema. Silloin Carbonilla voidaan äänittää lauluja samalla, kun tehdään jotain muuta tuotantoon liittyvää. Carbon kytketään koneeseen Ethernet-kaapelilla. Arttu korostaa, että näin myös äänikortin sijoittelu on paljon vapaampaa.“Ei tarvitse olla läppärin vieressä netin päässä, vaan äänikortti voi olla kauempanakin. Tämä on joissain ympäristöissä ja studioissakin todella hyvä juttu.”

Suurimmat hyödyt Carbonista Artulle on tuottaja-biisintekijä -yhteistöissä sekä tien päällä. “Carbon madaltaa kynnystä työskennellä missä tahansa; mökillä, retriitillä Espanjassa tai toisella studiolla. Ennenkin on voinut lähteä reissuun HDX:n kanssa, mutta kynnys nousee, koska se on vaivalloista.”

“Alle 1 ms latenssi on kova juttu”

Artun testaillessa laitetta huomio kiinnittyi heti Carbonin olemattomaan latenssiin. “Kun laitoin mikrofonin kiinni preampiin, huomasin välittömästi omiin korviin latenssittomuuden.”

Laitteen latenssi on Artulle iso juttu. Hän pystyy sen avulla parantamaan laulajan tai soittajan olosuhteita äänityksen aikana. Lisäksi alle 1 ms latenssi vaikuttaa omaan suoritukseen merkittävästi.

Oulussa rock-yhtyeen laulajan kanssa pidettyjen sessioiden kulku nopeutui ja moni asia sujui helpommin uuden äänikortin ansiosta. Carbon toimi reissussa erinomaisesti. Arttu kertoi myös palautteen laulajalta olleen hyvää. 

“Laulaja aisti ja huomasi alle 1 ms latenssin sekä kehui soundia. Lisäksi mulle tuli olo, että pystyn tekemään duunini paremmin.” 

Arttu uskoo, että alle yhden millisekunnin latenssi vaikuttaa laulajan laulusuoritukseen.

“Näin pystyy yksinkertaisesti laulamaan paremmin.”

Arttu kuvailee, että kun laulaja avaa suun, niin ääni on korvissa heti. “Jos latenssia on, se etäännyttää omasta suorituksesta, et saa sitä feedbackia korviin. Kaikki tällainen on hallaa herkälle tilanteelle.” 

Arttu kertoo, että lähes nollalatenssi on ollut saavutettavissa laajalla HDX-järjestelmällä, mutta tilanne on vaatinut ylimääräistä säätöä. Tämä jää nyt Carbonin myötä pois. Riittää, kun määrittelee ja aktivoi Pro Toolsista kanavan, joka on alle 1 ms latenssi -tilassa.

“Se fiilis, kun oma lauluääni tulee kuulokkeisiin noin instantisti – se on tosi kova juttu. ”

Äänenlaadusta ei tingitä – “Todella laadukkaan kuuloinen AD/DA”

Carbonin tarjoama äänenlaatu nousee Artun puhuessa usein esiin. Miksi se on niin tärkeää? 

“Äänenlaadun pitää kattaa koko laite ensimmäisestä inputista viimeiseen outputtiin. Tämä toteutuu Carbonissa. Se on laadukas, monissa olosuhteissa toimiva uutuus Avidilta.”

Arttu Peljo on kokenut miksaaja, joka työskentelee Suomen ykkösnimien kanssa. Hänen ammattiylpeyteensä liittyy olennaisesti äänenlaatu. “En halua työskennellä laitteella, jos on fiilis, ettei se tee asiaa tarpeeksi hyvin. Itsellä on varmempi olo kun voin luottaa, että hommat hoituu laadukkaalla äänenlaadulla alusta loppuun.”

Arttu ehti testata Carbonia ennen reissua omalla studiollaan The Fried Musicilla Etelä-Helsingissä. “Studiolla kuuntelin omia miksauksia Carbonin ulostuloista omassa tutussa kuuntelussa. Totesin, että DA-muunnin kuulostaa todella laadukkaalta ja riittävältä millaiseen hommaan vaan.”

“Äänenlaadun kautta korostuu myös se, että voi tarjota kaikille kenen kanssa hommia tehdään mahdollisimman hyvät olosuhteet oman taiteen tekemiseen.“

Kuulokemiksaus – ihanan helppoa ja sujuvaa

Arttu kehuu, että Carbonissa on tarpeeksi potkua, jotta kuulokkeet saa tarpeeksi lujalle kaikille. Lisäksi kuulokkeita on jopa neljä kappaletta ja kaikkiin saa helposti tehtyä muusikoille ja tuottajalle sopivat kuunteluolosuhteet. 

“Helpottaa työskentelyä, kun saan itselle ja muutamalle soittajalle sekä laulajalle kuulokkeet. Kuulokelähtöjen määrä on enemmän kuin yhdessäkään laitteessa, mitä muistan.“

Carbonin kuulokeliitännät mahdollistavat jokaiselle muusikolle oman kuuntelun loihtimisen äänitysvaiheessa. Jotkut laulajat haluavat esimerkiksi metronomin korviin, mitä Arttu taas ei välttämättä halua kuulla. Carbonilla hän voi järjestä niin, että metronomi kuuluu vain laulajan korviin. “Laulajat ovat todella erilaisia. Jotkut haluavat kuulla itsensä kovaa, jotkut taas eivät halua kuulla ollenkaan. Vaihteluväli voi olla todella iso. Lisäksi yleensä äänittäjä tai tuottaja ei halua kuunnella samaa balanssia.”

Arttu korostaa, että kuunteluiden miksaaminen parantaa merkittävästi kaikkien työolosuhteita. “Voin toteuttaa laulajalle ihan sellaisia juttuja kuin hän ikinä haluaa, ihan hullujakin.”

Arttu pääsi heti reissussa kokeilemaan erilaisten miksausten tekemistä laulajalle. DSP-plugareilla Arttu rakensi kuuntelusoundin valmiimmaksi, mikä tarjosi heti paremmat olosuhteet laulajallekin. “On kiva, että laulajalle voi tehdä lujempaa kompressointia kuulokesoundiin. Laittaa kaiut tai jos haluaa kirkastaa laulua sen voi tehdä plugarilla. Laulajasta oli kiva ja hyvä vetää.”

DSP-plugarit helpottavat työtä ja niitä tulee Carbonin mukana hyvä määrä ja lisää löytyy markkinoilta. Arttu kertoo, että jotkut laulajat haluavat kuulla äänensä Autotunen läpi ja tämä onnistuu Carbonilla kivasti.

Kun lauluja äänitetään, saatetaan käyttää equalisaattoria tai kompuraa analogilaitteena äänittäessa, mutta Artusta on hienoa, että laulusoundia voidaan kompressoida lisää Pro Toolsin puolella. Miksatumpaa fiilistä saadaan heti äänitysvaiheeseen. Tämä helpottaa myös miksaajan jatkotyöstöä. 

“Ollaan yksi askel lähempänä. Kun pystyy kuuntelemaan raitaa, jossa laulun kuulee mahdollisimman aikaisin siinä muodossa, mihin se tulee menemään, se helpottaa päätöksentekoa todella paljon. Tuottaja voi esimerkiksi pyytää laulamaan hiljempaa ja laittaa vastaavasti kompuraa tiukemmalle.” 

“Carbonilla ei tarvitse arvailla mikä toimii miksauksessa, vaan voi hakea ja testata varmempia päätöksiä jo äänitystilanteessa.“

Arttu muistuttaa, että aiemmin tällainen kuunteluiden miksaus on vaatinut HDX-järjestelmän. “Toki tämä on muillakin laitteilla mahdollista, mutta ainakaan oman kokemukseni mukaan se ei ole ollut näin vaivatonta ja helppoa ikinä.”

Sisäänrakennettu talkback-mikrofoni on yhtä juhlaa!

Käytännön työssä Artulle toimivaksi osoittautui myös Carbonin sisäänrakennettu talkback-mikrofoni. Mikrofoni näkyy omana inputtinaan Pro Toolsissa, mutta koska se on sisäänrakennettu, jäävät kaikki kahdeksan preamppia käytettäväksi äänittämiseen.

“Kun laitan Carbonin lähelleni, niin sisäinen talkback vie ääneni laulajalle, jos hän on erillisessä huoneessa tai kopissa. Tämä on asia, jota usein studiossa on vaivalloinen järjestää, kun pitää omaa mikrofonia pystyttää ja kytkeä. Kuulostaa pikkuasialta, mutta Carbonissa tämä on todella kätevää, kun mikrofoni kulkee itsekseen mukana.”

Lisäksi Pro Tools | Carbonilla Arttu voi valita, kenen kuulokeliitäntään ääni menee,  eikä hän kuule omaa ääntään kuulokkeissaan. Arttu antaa myös pari käytännön vinkkiä äänittäjille:

“Jos tekisin itse enemmän tällaisia äänityssessioita, tekisin template-session, jossa olisi kaikki: talkback, mikkiraidat ja vastaavat jo valmiiksi tehtynä. Näin ollen kun aloittaa uuden äänityssession, on helppo päästä nopeasti vauhtiin.”

Lisäksi työskentelyä helpottaa ilmainen Muteomatic-plugari Sound Radixilta. Kun se laitetaan talkback-kanavalle, siirtyy talkbackin hallinta automaattiseksi. Kun Pro Tools pyörittää sessiota, on talkback kiinni. Kun Pro Tools on pysähdyksissä, talkback aukeaa. Näin ei unohda painaa talkback-nappia, kun aloittaa puhumisen.

Ulkoisten analogilaitteiden käyttö on helppoa

“Kun miksaan, minulla on hybridi-kokoonpano.  Carbonin kanssa muutamia laadukkaita analogilaitteita, joilla teen laulukompressointia, on helppo käyttää. “

Arttu kertoo, että Carbonilla myös delay-kompensoinnin pitäisi toimia automaattisesti ja helposti. Käytännössä reititetään lauluraita niin, että se menee analogilaitteen kautta, tulee Carboniin ja äänitetään Pro Toolsiin takaisin. Tätä kutsutaan hardware insertiksi, koska laite laitetaan plugarina insert-paikkaan. 

“Pro Tools hoitaa kaiken ja raita tulee oikealle kohdalleen. Delay-kompensointi mahdollistaa sekä minulle että kotistudiokäyttäjälle hyvien laitteiden käytön myös miksausvaiheessa. Carbon tekee analogilaitteiden käyttämisestä helppoa ja vaivatonta.”

Arttu korostaa, että Pro Tools Carbonin etuna muihin nähden on se, että delay on paljon tarkempi. Carbonilla esimerkiksi lauluraidan saa samaan synkkaan automaattisesti.

“Ääniraidan on oltava täydellisesti ajoitettu ja Carbon tekee tämän.”

Carbonin IO on delay-kompensoitu samplentarkasti, mikä tarkoittaa esimerkiksi, että analogisen kompressorin käyttö parallelina miksatessa onnistuu helposti. Arttu innostuu vielä miettimään askeleen eteenpäin. Esimerkiksi rumpumiksausta kuunnellessa Carbonilla pystyy tekemään helpommin esteettisiä valintoja. 

“Rumpumiksaukseen tehdään usein kompressoitua raitaa. Nyt Carbonilla voi tehdä parallelina toimivan raidan. Siinä enemmän kompressoitua raitaa miksataan alkuperäiseen signaaliin mukaan, jolloin nämä soivat päällekäin ja yhtä aikaa. Tästä tulee parallel-termi. Tämä on nyt mahdollista, kun on samplentarkasti delay-kompressoidut hardware insertit ja pystytään käyttämään analogisia kompressoreja.”

DSP vapauttaa resursseja tietokoneelta

Carbon mahdollistaa työskentelyn sekä natiivi- että DSP-puolella. Arttu huomasi, että DSP-vaihtoehto vapauttaa resursseja tietokoneelta jolla työskentelee, kun prosessointivastuuta pystyy jakamaan Carbonin DSP:lle. 

Carbonin natiivius helpotti heti Artun työskentelyä. Äänitysten jälkeen riitti, että nappasi studiolta läppärin mukaan, eikä rautaa tarvinnut kuljettaa mukana. “Pystyin pelkällä kannettavalla jatkamaan laulueditointia illalla saunan jälkeen kuulokkeet korvissa, sohvan nurkassa, takkatulen loisteessa. “

Pro Tools huomaa, ettei Carbon ole käytössä ja avaa plugarit natiivi-muodossa. Aiemmin tämä ei ole muilla audio interfaceilla ollut mahdollista. Monet äänikortit vaativat, että raudan pitää olla aina kiinni koneessa, kun DSP-plugareita käyttää. 

“Jos Carbon ei toimisi natiivisti, eivät äänitykset olisi enää illalla kuulostaneet samalta, kun DSP:t jäävät pois kuullusta signaalista.”

 

Carbonin ominaisuudet vakuuttivat Artun. Hän uskoo, että myös tulevilla reissuilla ja studiovierailuilla Carbon saa kulkea matkassa mukana. Lisäksi hän odottaa, että Carbonin avulla pienemmätkin studiot pystyvät nyt nostamaan rimaa.

Tutustu Avid Pro Tools | Carboniin täällä.