Tikkurilan idyllisessä jokirannassa sijaitsee Kulttuuritehdas Vernissa. Vantaan Nuorisopalvelujen kulttuurisen nuorisotyön keskuksena toimivassa tapahtumatalossa järjestetään vuosittain yli 200 kaiken ikäisille suunnattua tapahtumaa aina rokkikeikoista jazz-klubeihin ja sirkuksesta teatteriesityksiin.
Joulukuussa 2018 Vernissa sai uuden äänentoiston edellisen yli 11 vuotta palvelleen PA:n tilalle. msonic Oy toimitti ja viritti Vernissasaliin d&b audiotechnikin V- ja Y-sarjan kaiuttimet.
“Vuosi on mennyt hienosti uuden äänentoiston kanssa. Kaikki on toiminut juuri niin kuin pitääkin, ja olemme valtavan tyytyväisiä”, Vernissan käyttömestari Timo Itkonen ja näyttämöjärjestäjä Tomi Siren hymyilevät kahvikupposten äärellä.
Timo Itkonen kertoo haaveilleensa jo edellistä äänentoistoa hankittaessa d&b audiotechnikin kaiuttimista. Vuosi sitten aika oli vihdoin kypsä ja pitkään odotettu d&b-äänentoisto löysi kotinsa Vernissasta.
“Viimeistään koekuuntelu vahvisti, että tämän me haluamme. Se vaan kuulosti niin laadukkaalta ja erottelevalta. Korva sen loppupeleissä kertoo”, Timo Itkonen toteaa.
Timo itkonen lisää, että uuden äänentoiston hyödyt huomaa jo puhujakeikoilla.
“Puhe on todella selkeää. Myös laulut ovat erittäin kirkkaita. Laadukas äänentoisto helpottaa miksaamista, kun kaikki kuulostaa valmiiksi hyvältä.”
Vernissasalissa ei ole kiinteää lavaa, minkä vuoksi toiveena oli kattoon ripustettava äänentoisto. Siren ja Itkonen kehuvat sitä, miten nätisti SL-sub saatiin istumaan kattoon.
“Olemme olleet erityisen tyytyväisiä myös siihen, että kaikki kaiuttimet pitävät suuntakuvionsa todella hyvin. Bändit kiittävät, kun lavalle ei tule töminää, vaan ääni kulkee sinne, minne sen pitääkin. Hyvä suuntaavuus auttaa siihen, että myös lavan sivuilla kuulostaa hyvältä.”

Äänentoiston kehitystyö jatkuu myös tulevaisuudessa
Vernissalla on pitkä historia Vantaan kulttuurillisena keskuksena. Nuoret valtasivat vanhan tehdasrakennuksen vuonna 1985 ja viisi vuotta myöhemmin rakennus kunnostettiin ja avattiin nuorten kulttuurikäyttöön.
Timo Itkonen kertoo olleensa mukana talon toiminnassa sen alkuvuosista lähtien. Hänen työnkuvaansa kuuluvat kaikki ääneen liittyvät työt, mutta paljon myös muuta päivittäisiä talon tekniikkaan liittyviä asioita kuten roudaamista ja salin järjestelyä. Tomi Siren on ollut mukana talon toiminnassa vuosia niin nuorisotyön kuin teatterinkin puolella. Virallisesti hän liittyi Vernissan poppooseen kolmisen vuotta sitten, tittelinään näyttämöjärjestäjä.
“Meillä on pieni yksikkö, joten teemme jokainen vähän kaikkea”, hän tiivistää.
Timo Itkonen sanoo, että uusi äänentoisto on lisännyt oman työn mielekkyyttä, mutta myös konserttisalin houkuttelevuutta. Asiakkaat tulevat mielellään taloon kuuntelemaan keikkoja ja artistit esiintymään. Eikä houkuttelevuutta artistien keskuudessa ainakaan vähennä vasta remontoitu ja laajennettu bäkkäritila.
“Nyt artistit voivat halutessaan myös saunoa meillä”, Itkonen sanoo.
Vuosi 2020 tulee olemaan Vernissassa vähintään yhtä aktiivinen kuin viime vuodet. Timo Itkosen mukaan äänentoiston ja muun kaluston kehitystyö jatkuu myös tulevaisuudessa.
“msonicin kanssa on mukava tehdä töitä. Kun on alan ykkösammattilaiset asialla, ei voi odottaa muuta kuin hyvää tulosta”, Itkonen kiittelee.

Kulttuuritehdas Vernissan äänentoisto:
Pääkaiuttimet: d&b Vi7P
Ulkofilli: d&b Yi10P
Subi: d&b SL-Sub
Lisätietoja:
- Antti Tuoriniemi, antti@msonic.fi
- d&b audiotechnik V-sarja
- d&b audiotechnik Y-sarja