Semmareiden Janne Kettunen kertoo kokemuksiaan S3L-X -livemikseristä
Seminaarinmäen mieslaulajien Hullun hommaa -levyn julkistuskiertue piti sisällään peräti 13 keikkaa Suomen suurimmissa konserttisaleissa. Janne Kettunen on ohjelmoinut Semmareiden kiertueita useana vuonna ja viimeisimmät pari vuotta hän on työskennellyt Avid VENUE | S3L-X -livemikserillä. Janne kertoi meille kokemuksiaan S3L-X:stä.
S3L-X toimiva ratkaisu kiertueella
Semmareilla oli aiemmin käytössä Avidin Venue Profile, joka toimi hyvin.
“Teemme paljon keikkoja ulkomailla ja S3L-X on kokonsa puolesta sopiva, koska sen saa mukaan samaan koneeseen jolla bändi matkustaa. Aikaisemmin rahtimaksut olivat melkoisen mittavat”, kertoo Kettunen.
Kettusen käyttökokemukset S3L-X -livemikseristä ovat positiiviset.
“Hyvin on lauta palvellut ja pääosin siitä on hyvää sanottavaa. Se tärkein, eli soundi on kunnossa. Käytämme lautaa aika monipuolisesti ja se tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Hullun hommaa -kiertueella sillä käskytettiin mm. Resolumea.”
User-näkymä helpottaa biisikohtaista ohjelmointia
“User -näkymä on todella hyvä, ja koska sen voi ohjelmoida biisikohtaisesti, isompaa fader -määrää ei ole ollut ikävä. Events-toiminnoilla voi tehdä myös paljon. Keikan voi helposti äänittää moniraitana Pro Tools:iin, mutta kätevää on myös mahdollisuus äänittää stereoinfo suoraan muistitikulle”, Kettunen toteaa.