Oopperan äänentoiston uudistus

Kävimme tapaamassa Santtu Sipilää ja Reima Saarista, kun heidän 17 kuukauden komennuksensa Oopperalla oli lähestymässä maaliviivaa. Suomen Kansallisoopperan äänijärjestelmää on edellisen kerran uudistettu vuonna 2007. Äänijärjestelmän päivitys tuli ajankohtaiseksi, kun Oopperan kummitus -musikaali oli tulossa ohjelmistoon. ”Musikaali toteutetaan isolla orkesterilla ja kuorolla ja muutoinkin laajempana, kuin kyseisessä musikaalissa on ollut tapana ja tavoitteena on, että äänentoisto vastaa kansainvälistä tasoa. Todettiin, että Oopperan äänikalusto ei vastaa aivan ison musikaalin tarpeita. Tämän lisäksi myös muiden teosten vaatimukset äänentoistolle ovat kasvaneet. Esimerkiksi tällä kaudella ohjelmistoon tulee kolme teosta, joissa koko orkesteri on vahvistettu ja niissä käytetään paljon surround-ääniefektejä”, Sipilä kertoo.

Andrew Lloyd Webber: Oopperan kummitus; Kuvassa Ville Rusanen, Tero Harjunniemi, Sofie Asplund; Kuvaaja 2015 Stefan Bremer

”Oopperan äänikalusto oli lähtötilanteessa laadukasta ja toimivaa, mutta tullut käyttöikänsä päähän. Äänentoiston uudistuksessa käytiin läpi kaiuttimien lisäksi myös koko muu äänijärjestelmä. Käytännössä kaksi Lexicon -kaikulaitetta jäi, kaikki muu on uutta.”, Sipilä toteaa.

”Kaiuttimia tosin kierrätettiin. Oopperan alkuperäinen EV Manifold PA oli edellisessä uudistuksessa siirretty takaseinälle hoitamaan lavamonitorointia. Nyt käytössä ollut d&b audiotechnik Q-sarjan PA siirtyi takaseinälle ja osa siitä siirrettiin Alminsaliin. Samalla EV Manifold pääsi eläkkeelle”, Saarinen lisää. Q-sarjan kaiuttimet mitattiin uudistuksen yhteydessä ja todettiin olevan samassa kunnossa, kuin tehtaalta kahdeksan vuotta sitten lähtiessä. ”Niillä tehdään vielä monta vuotta hommia. Ja palaute myös Alminsalista on ollut todella positiivista”, Sipilä toteaa.

Takaseinälle siirretty Q1 Line Array

Kaiutinjärjestelmä

”Kaiutinjärjestelmän suunnittelussa kuunneltiin tarkoin Oopperan Kummituksen äänisuunnittelijoiden Sakke Kiisken ja Andreas “Stanley” Lönnquistin toiveita, sekä lisäksi Oopperan vakituisen henkilökunnan kommentteja nykyisestä järjestelmästä. Keskeisimpiä parannuskohteita oli surround-kaiuttimien kattavuus ja tämän lisäksi subwooferien tulisi toistaa mahdollisimman alas asti”, kertoo Saarinen lähtötilanteesta.

Pääkaiuttimet ja ArrayProcessing

PA on d&b audiotechnikin Y-sarjaa, 6 kpl Yi8 ja 2 kpl Yi12 -kaiuttimia puolellaan ja keskikanavaa varten on 4 kpl Yi8 ja 4 kpl Yi12 -kaiuttimia. Alinta taajuuskaistaa varten on 4 kpl Yi-subwoofereita ja 1 kpl J-INFRA-subwoofer, kaikki ripustettuna keskelle.

”Keskikanavaa varten on kaksi eri asetusta ja tänään tehdään vielä kolmas. Ensimmäinen on se, että keskiklusteri on samalla korkeudella kuin LR. Pienessä merenneidossa kaiuttimien väliset kulmat pysyvät samoina, mutta kaiuttimet ovat 1,4 metriä korkeammalla. Muissa teoksissa keskiklusteri lyhenee kuuteen kaiuttimeen ja nostetaan kokonaan ylös.”, selventää Saarinen.

Kaikissa pääkaiutinryhmissä käytetään myös d&b audiotechnik ArrayProsessing -prosessointia. Oopperatalo onkin yksi ensimmäisistä asennuskohteista, jossa ArrayProcessingia käytetään. ”ArrayProcessingin suurin merkitys on se, että alamiddlen määrä säilyy syvyyssuunnassa hämmästyttävän vakiona. Keskikanava on käsittämättömän tasainen jo kuudellakin kaiuttimella. Tarjolla on nyt enemmän samaa soundia koko kuuntelualueella, kuin ennen AP:tä”, Saarinen kiittelee. Myös korkeiden taajuuksien vaimenemista etäisyyden kasvaessa kompensoidaan kaiutinkohtaisesti ArrayProsessingilla. ”Kuuntelee mitä tahansa taajuusaluetta, niin hyvin se toimii. Sama kokemus on ollut tämän talon ulkopuolellakin suomen kesäfestivaaleilla ArrayProcessingia käytettäessä”, jatkaa Saarinen.

Oopperan uusi kaiutinjärjestelmä d&b audiotechnik 12 x Yi8 Top + 4 x Yi12, 4 x Yi Sub ja 1 x J-Infra

Surroundit ja fillikaiuttimet

Portaalin etufilleinä käytetään Yi7P -kaiuttimia ja näiden lisäksi näyttämön reunassa 4 kpl T10 kaiuttimia. Permannon surround-kaiuttimina on 6 kpl 8S:iä, parvien ja permannon reunan surround-kaiuttimet ovat mallia 4S ja niitä on yhteensä 57 kpl. ”Kun on tämän muotoinen sali ja parvia on monta, tarkoittaa se sitä, että ”surroundkierroksia” on monta. Suuri määrä pieniä kaiuttimia tasaisin välein mahdollistaa aiempaa paremman kattavuuden koko kuuntelualueella. Jos olisi yksi tasainen katsomo, eikä parvia, pärjättäisiin huomattavasti pienemmällä määrällä surroundkaiuttimia”, Sipilä selventää.

Mikseriltä signaali lähtee 7.1-formaatissa, mutta sen lisäksi käytössä on myös Timax-audioprosessori, joka mahdollistaa erilaisten surround-tehosteiden ajamisen käyttämällä suurempaa määrää kanavia. ”Periaatteessa jokainen rivi on omalla vahvistinkanavallaan, joten tarpeen vaatiessa voisi tulevaisuudessa ajaa surround-efektejä permannolla vaikka 19 lohkolla. Ja jokainen kaiutin on omalla kaiutinkaapelillaan, joten jos haluaisi jokaiselle kaiuttimelle oman vahvistinkanavan, sekin onnistuisi”, Sipilä kertoo. ”Mielestäni Oopperan kummituksessa surround-efektit toimivat kyllä todella hyvin. Se 7.1 oli ainakin mulle riittävä”, Saarinen kommentoi.

d&b audiotechnik 6 x 8S (Surround)

 

d&b audiotechnik 4 x T10 (Etufilli)

10D, 30D ja D80 -vahvistimet

Päätevahvistimina käytetään uusia d&b:n 10D ja 30D Installation-sarjan vahvistimia, ainoastaan subwoofereille on D80-päätevahvistin. Oopperan vahvistimet olivat ensimmäiset tehtaalta lähteneet vahvistimet ja niiden ohjelmisto päivittyi lopulliseen muotoon asennustöiden aikana. ”Installation-sarjan vahvistimet ovat todella hyviä tällaiseen kohteeseen, nopeita asentaa ja liittimet ovat nopeita tehdä. Niistä löytyy lukuisia hyödyllisiä ominaisuuksia. Käytämme esimerkiksi paljon GPIO-ominaisuuksia muun muassa diagnostiikkaan ja vahvistimien käynnistämiseen.”, Sipilä kertoo.

d&b audiotechnik 10 x 10D -vahvistinkeskus

 

d&b audiotechnik 10 x 10D -vahvistinkeskus

Kaiutinjärjestelmän viritys

Kaiutinjärjestelmän virityksestä vastasivat Timo Liski ja Reima Saarinen. Jokainen kaiutin mitattiin ennen asennusta, mikä minimoi mahdollisen vian paikantamiseen kuluvan ajan virityksen yhteydessä. ”On paljon helpompaa käydä kaiuttimet läpi ennakkoon, kuin vaihtaa jo asennettuja laitteita. Myöhemmässä vaiheessa vianetsintään kuluisi huomattavasti enemmän aikaa ja rahaa”, Saarinen kertoo. Ison salin äänijärjestelmän viritys piti tehdä kahdessa osassa, koska salin kaikki penkit vaihdettiin kesällä. ”Loppuviritys voitiin suorittaa vasta, kun penkit olivat paikallaan. Onneksi meillä oli tiedossa penkkien aikataulu jo 4-5 kuukautta etukäteen, niin saimme lukittua virityspäivät hyvissä ajoin. Järjestelmän viritykseen käytettiin yhteensä 3+2 päivää. Siinä oli käytössä kaikki mittamikrofonit mitä minä ja Liski omistamme, muutama vielä Santultakin.”, Saarinen summaa.

”Hyvä puoli oli se, että Ooppera vastasi itse koko uudistusprojektista ja henkilökunta oli mukana koko ajan. Tämä ei olisi onnistunut läheskään yhtä hyvin, jos emme olisi tienneet miten talo toimii. Koska talo toimii näytäntökaudella kahdessa vuorossa kahdeksasta kymmeneen, kannattaa pysyä hyvissä väleissä kaikkien kanssa, jos haluaa saada asioita tehdyksi”, Sipilä kertoo.

Koko signaaliketju uusiksi

Digico SD7T-mikseri toimii normaalitilanteessa kaiken keskuksena, eikä järjestelmäprosessoreiden tai päätteiden asetuksiin kosketa. Tämä on ainoa tapa taata, että Oopperan ohjelmistoon kuuluvat 100 teosta toistuvat vuosienkin jälkeen tarkoituksenmukaisena järjestelmän asetusten pysyessä vakiona. Signaali muunnetaan digitaaliseksi langattomien mikrofonien vastaanottimissa ja da-muunnos tapahtuu vasta päätevahvistimissa. ”QSC:n Core 500 -järjestelmäprosessori toimii ikäänkuin keskusneitinä ja hoitaa esimerkiksi signaalin jakelun, nauhoitusfeedejä, sisätelkkarimiksauksia ja induktiosilmukkasyöttöjä. Musiikkijärjestäjä voi halutessaan ajaa näytöksen musiikit ja kuulutuksien pitää onnistua vaikka päämikseri ei olisi päällä. Jos taas show on ohjelmoitu täysin Timaxiin, voidaan sekin ajaa ilman mikseriä. Kaikki on mietitty mahdollisimman vikasietoiseksi. Järjestelmäprosessorille on varalaite, joka on koko ajan kiinni verkossa ja mikäli pääprosessori lakkaa toimimasta, siirtyy signaali automaattisesti varaprosessorille. Näiden lisäksi mikseristä on vielä suorat analogisyötöt pääkaiuttimille ja subwoofereille”, Sipilä kertoo.

7 eri audioverkkoa

Oopperatalossa signaaliketjussa on yhdistettynä jopa seitsemän eri standardin digitaalisia audioverkkoja. Signaali kulkee matkansa aikana Dante, Madi, Optocore ja Qlan -verkoissa. Näiden lisäksi löytyy muunmuassa mikserillä Wavesin SoundGrid -verkko ja soittajien henkilökohtaisia monitorimiksereitä varten Rolandin REAC-verkko. ”Ihan liian monimutkaista”, huokaisee Sipilä ja jatkaa ”Hyvin se on toiminut. Suurin haaste on ollut verkkokytkimien konfigurointi. Meillä on iso HP:n verkko, jossa on kaksi runkokytkintä ja 21 etäkytkintä. Nykyään siellä menee äänen lisäksi paljon muutakin.”

Asennusvaihetta helpotti huomattavasti se, että koko järjestelmä oli kasattuna kolmeksi kuukaudeksi harjoitussaliin. Tämä mahdollisti sen, että laitteet olivat vierekkäin testausvaiheessa, eikä esimerkiksi laitehuoneissa eri puolilla taloa. ”Kyllä me kahlattiin paljon ongelmia siinä vaiheessa läpi, rakennustyömaan keskellä vianetsintä on huomattavasti vaikeampaa. Se on tämän kokoisessa projektissa pakko tehdä niin.”, kertoo Sipilä.

”Asennukset olivat valmiina ja toimivia kesäkuun lopulla, äänijärjestelmän viritys tapahtui heinäkuun puolessa välissä. Ja siitä eteenpäin tehtiin käyttöönottoja. Oopperan kummituksen ensi-iltaan mennessä äänijärjestelmä oli ollut puolitoista kuukautta käyttövalmiina, muutamia verkkoasetuksia lukuunottamatta.”, kertoo Sipilä.

d&b audiotechnik 12 x Yi8 Top + 4 x Yi12

Järjestelmä käytössä

Oopperan kummitus -musikaalin äänisuunnittelijat Sakke Kiiski ja Stanley Lönnquist mainitsevat, että merkittävimpiä kysymyksiä olivat oopperan ja musikaalin väliset kulttuurierot äänenvahvistuksen suhteen ja yleisön reaktiot siihen. ”Musikaaleissa on perinteisesti vahvistettu kaikki, kun taas oopperassa sähköinen vahvistus on ollut vähäisempää”, kertoo Lönnquist. ”Musikaalissa ei riitä, että ääni kuuluu takariviin asti, vaan sanoista on myös saatava selvää”, tarkentaa Kiiski. Tavoitteena vahvistuksessa on kuitenkin säilyttää äänikuva varsin akustisen ja luonnollisen kuuloisena ja siinä onnistuttiin Lönnquistin ja Kiisken mukaan hyvin. Kumpikin äänisuunnittelijoista myös kiittelee erityisesti kaiutinjärjestelmän tasaisuutta ja kattavuutta koko kuuntelualueella. ”Teimme virtuaalisia soundcheckejä moniraitatallenteella ja en ole kokenut muualla tällaista, että ero soundissa mikserillä ja esimerkiksi keskellä permantoa on näin pieni”, toteaa Lönnquist.

PA:

  • 12 x Yi8 Top + 4 x Yi12 (LR, ArrayProcessing käytössä)
  • 4 x Y8 + 4 x Y12(C, ArrayProcessing käytössä)
  • 4 x Yi Sub (ripustettuna keskellä)
  • 1 x J-Infra (ripustettuna keskellä)
  • 4 x T10 (Etufilli)
  • 1 x T10 (Ylimmän parven filli)
  • 2 x E8 (Ylimmän parven filli)
  • 57 x 4S (Surround)
  • 6 x 8S (Surround)
  • 2 x Yi7P (Portaalietufilli)
  • 2 x 24C (Lavamonitorointi)

Vahvistimet:

  • 1 x D80
  • 6 x 30D
  • 10 x 10D
d&b audiotechnik 2 x 24C (Lavamonitorointi)