Tero ”Terttu” Arnberg laitteineen miksasi Anssi Kelan kiertuetta parhailla paikoilla yleisön joukosta
Anssi Kela kiersi Suomea laajalti kevään mittaan Parasta aikaa -konserttisalikiertueella, jolla äänistä huolehti 5 by 5 Audion Tero Arnberg. Arnberg on ollut muun muassa Cheekin, Egotripin ja The Rasmuksen luottomiksaajana sekä kunnostautunut studiossa tuottajana ja äänittäjänä.
Kun työrupeama Kelan kiertueen miksaajana varmistui, Arnberg alkoi kuumeisesti miettiä, miten voisi realisoida visionsa. Hän nimittäin halusi päästä miksauspöydän kanssa saleissa sellaisiin paikkoihin, joissa olisi mahdollisuus kuulla sama lopputulos kuin yleisöllä.
Niinpä 5 by 5 Audio päätyi ostamaan Avid S3L-X järjestelmän kahdella stage rackilla (yhteensä 32/16 I/O) nimenomaan Anssi Kelan kiertuetta ajatellen.
“S3L taittui parhaimmillaan niinkin pieneen tilaan, että vein vain kolme vierekkäistä penkkiä katsomosta. Näin edes suoraan takana istuneet eivät kärsineet näköhaitoista, ellei pään heilumista musan mukana lasketa siksi”, Arnberg sanoo.
Tilan optimointia keikkareissuilla
Normaalisti kiertueen keikkareissut taittuvat pienellä pakettiautolla, johon mahtuu bändin ja teknikoiden lisäksi vain backline ja monitorimikseri oheisräkkeineen. Pieni FOH mahtui juuri ja juuri mukaan.
Kun tila oli kortilla, Arnbergistä tuli taitava optimoimaan kaluston kuljetus:
“Konsoli oli omassa, Kiertuelaatikon valmistamassa casessa, joka yhdessä kustomoitiin toiveideni mukaisesti. Engine kulki omassa räkissä ja stageräkit omissa kevyissä frameissa Stormcasen hellässä huomassa. Löysin loistavan K&M telineen (18825), joka menee todella pieneen tilaan, ja se kulki näytön ja CAT-kaapelin kanssa omassa Stormcasessa.”
LPF:n puute korjaantuu plugarilla
Avidin äänenlaadun Arnberg tiesi jo aiempien käyttökokemusten perusteella. Hän pääsi Kelan kiertueen aikana toteamaan, että kanavan oma dynamiikan hallinta, kuten myös eq toimivat erinomaisesti.
“Alussa LPF:n puute oli alkuun murhe, kunnes tajusin että niihin muutamaan kanavaan sen saa aika helposti plugarina EQ7:lla.”
Muutamissa kanavissa Arnberg käytti muun muassa McDSP AE400:sta (dynaaminen eq), Sonnox Oxford Dynamicsia, sekä SansAmpia tuomaan elämää bassokitaralle. Kaikulaitteina Arnberg käytti Oxford Reverbin lisäksi ReVibe II:sta.
“Venue softan snapshotien käyttö helpottaa miksaamista, kun biisikohtaisesti voi kutsua pintaan tarvittavat kanavat ja samalla saa muutettua eq-, dynamiikka- ja plugariasetuksia. Helppoa ja kivaa”, Arnberg vinkkaa.
Kuvat: Jukka ”Beavis” Oja