Länsi-Suomessa toimiva Äänirasia päätti kesän korvilla päivittää äänentoistokalusteensa. Uudeksi kalustoksi valittiin d&b audiotechnikin Y- ja V-sarja.
”Nykyinen kalustomme ei ollut enää helposti skaalattavissa isompiin tuotantoihin. Uuden kaluston myötä voimme tarjota paremmin isompia kokonaisuuksia tai muutamaa pienempää järjestelmää. d&b audiotechnikin tuotteet kelpaavat kaikille toimijoille Suomessa”, Äänirasian toimitusjohtaja Kalle Nordling kertoo.
Vuodesta 2004 toiminut yritys hoiti aluksi pelkät dj-keikat, mutta laajensi pian pienempiin tapahtumiin ja yritysjuhliin. Tuorein päivitys takaa sen, että yritys pääsee hoitamaan vielä suurempia tapahtumia.
d&b audiotechnikin kaiutinjärjestelmä oli selkeä valinta.
”Täytyy tarjota laitteita, joilla Suomessa halutaan vetää. Toki järjestelmän täytyy myös olla käyttötarkoitukseensa riittävä ja hyvin viritetty”, Kalle perustelee.
Nyt Äänirasian kalustoon kuuluu d&b audiotechniciltä kaksitoista Y8-kaiutinta, neljä Y12-kaiutinta, kaksitoista V-subwooferia, neljä Y10P-kaiutinta, kuusi D80-vahvistinta ja kaksi DS10-verkkosiltaa.
”Laitteet ovat fiksuja ja yksityiskohdat tarkkaan harkittuja. Pidämme filosofiasta, että samaa mallisarjaa valmistetaan pitkään ja niin, että uudet tuotteet ovat yhteensopivia vanhojen kanssa. Useilta merkeiltä tuntuu tulevan joka vuosi uusi sarja ja vanhat tuotteet poistuvat valikoimista.”
Kalustopäivityksen myötä Äänirasia otti käyttöön myös ArrayProcessing-teknologian.
”Halusimme ottaa kaiken irti Y-sarjan kaiuttimista. Olimme kuulleet ArrayProcessing-teknologiasta Terolta ja Reimalta”, tuotantojohtaja Yrjö ”Ykä” Nordling kertoo.
Yritys pääsi kokeilemaan ArrayProcessingia msonicin toimittamilla demolaitteilla keikalla joulukuussa 2016. Lopullinen päätös syntyi kuitenkin vierailulla Saksassa d&b:llä.
ArrayProcessing antaa kaiutinjärjestelmälle hyviä ominaisuuksia: tasaisen äänenpaineen ja lähes samaan taajuusvasteen koko katsomoalueelle.
”Nämä ovat asioita, joita yksittäinen kuulija ei välttämättä huomaa, mutta bädien miksaajat osaavat tätä varmasti arvostaa”, Ykä jatkaa.
Kalle ja Ykä kummatkin uskovat, että päivityksellä Äänirasia saa paljon tyytyväisiä asiakkaita ja kuulijoita.
Kaikki d&b:stä täällä.