Tero Saarinen Company on toiminut liki 25 vuotta ja lukeutuu Euroopan tunnetuimpiin nykytanssiryhmiin. Third Practice -teoksen kautta koreografi, ryhmän omistaja-perustaja ja taiteellinen johtaja Tero Saarinen haluaa kehittää koko alaa, tanssikerrontaa, tanssitaidetta ja ihmisen ilmaisuvoimaisuutta.
“Haluan herättää uudenlaisia aistimuksia. Olisi ihanaa, että tanssi-sana alkaisi tämän teoksen myötä maistua monelta ja jopa tuntuisi katsojalle.”
Alkukipinä monitasoisuudellaan tekniikkaa haastaneeseen Third Practice -teokseen lähti nykypäivän ajan puutteesta ja mahdottomuudesta keskittyä ja syventyä asioihin sekä jalostaa niitä. Saarinen halusi palata antiikin ja myöhäisrenessanssin arvomaailmaan ja yksilön taitoihin. Tätä kautta löytyi Monteverdi, jonka musiikin ympärille teosta lähdettiin rakentamaan.
Tässä artikkelissa kerrotaan, miten tekniikan avulla ja ammattitaitoisen tiimin käsissä tämä monitasoinen teos herätettiin henkiin.
Suunnittelua ilman rajoja
Syventyminen ja jalostaminen heijastuu läpi koko projektin. Saariselle oli ilmiselvää, että kaikkien teokseen liittyvien ihmisten, toteuttajien, kumppanien, taiteilijoiden, tulisi olla samanhenkisiä. Sellaisia, jotka haluavat kehittää omaa alaansa jatkuvasti.
“Tällaisen taiteellisteknisen toteutuksen saamien kiertueystävälliseksi on monen osaajan työn summa. Minulta tiimi saa alkuvision ja toiveet sekä syyt teoksen toteuttamiselle ja sen, mitä teoksella halutaan saavuttaa.”
Kun tehdään koko illan juttua, lähdetään aina tyhjästä liikkeelle. Pitää pystyä jakamaan ajattelua, hyppäämään pimeään, ottamaan riskejä ja tappamaan omia ideoita. Saarisen kanssa alussa suunnittelemassa mukana olivat valosuunnittelija Eero Auvinen, pukusuunnittelija Erika Turunen sekä kuvatuotannosta vastannut Thomas Freundlich.
“Kaikki ovat hulluja itsejään ja tuovat omaa osaamistaan ja lahjakkuuttaan. Se on hienoin juttu koko asiassa. Mikään ei mene eteenpäin eikä kehity, jos ei ajattele villisti, uskalla unelmoida asioista eikä ajatella ilman rajoitteita”, Saarinen kuvailee.
Kiertämisen ajattelu suunnitteluvaiheessa on myös rajoite, minkä vuoksi tekninen johtaja Ville Konttinen hyppää mukaan suunnitteluun vasta, kun Tero yhdessä luovan tiimin kanssa on synnyttänyt alustavan suunnan teokselle. Villen tehtäviin kuuluu sovittaa teos maailmanlaajuiseen kiertueympäristöön toimivaksi ja löytää parhaat ratkaisut budjetin ja realiteettien rajoissa, huolehtien esitysten teknisestä laadusta.
Valinnat vaativat myös aikaa.
“Teknisiä kokeiluja pitää pystyä testaamaan käytännössä, jotta illuusiot ja itselle uudet elementit saisivat aikaa kehittyäkseen ja jalostuakseen, eikä mennä ensimmäisen version mukaan”, Saarinen selventää.
Avatar-hahmo projisoidaan liikkuviin kohteisiin
Suunnittelun alkumetreillä syntyi ajatus avatar-hahmosta. Saarinen valaisee idean alkua:
“Tuntui tärkeältä, että mukana pitäisi olla ajattomuuden maku, joten saimme idean avatar-hahmosta, illuusiosta, joka tuotaisiin teokseen.”
Kun syntyi ajatus illuusiosta ja virtuaalihahmosta, oli selvää, ettei perinteistä projisointipintaa käytettäisi teoksessa. Haluttiin löytää uutta herkkyyden ja mystiikan tasoa jättämällä screeni-ajattelu pois.
Edessä oli löytöretki uudenlaisten toteutusten maailmaan. ShowTexin FeatherSilk-kankaan löytäminen oli ratkaiseva hetki.
“Täysin käsittämätön kangas, kun siihen projisoidaan jotain, on projisoitava hahmo kuin ilmassa,” Saarinen kuvailee.
Third Practicen videoprojisointien kuvatuotannosta vastannut Thomas Freundlich kertoo, että kankaan lisäksi projisointeja heijastetaan myös ihmisiin.
“Virtuaalisopraanon projisointipintana on koko ajan joko hyvin kevyt, tanssijoiden liikuttama silkkimäinen materiaali tai tanssijoiden kehot. Halusimme tällä toisaalta luoda projisoidulle virtuaalihahmolle elävän ja orgaanisen visuaalisen kvaliteetin, ja toisaalta ilmaisullisesti tukea ajatusta aineettomasti mukana olevasta laulajasta jonkinlaisena unenomaisena haavekuvana tai ideaalina.”
Teoksen eläessä Hippotizer V4 Amba+ joustaa
Kun teosta lähdetään suunnittelemaan, ei mikään ole vielä kiveen hakattua. Teos elää matkan varrella ja myös teoksen tekniikan pitää joustaa mukana muutoksissa. Tärkeää Tero Saarinen Companylle oli löytää sellaiset tekniset ratkaisut, jotka tarjoavat tarpeeksi joustavuutta ja mahdollisuudet muokata teosta sen kehittyessä.
Ville Konttisen mukaan Hippotizer-mediaserverin valinta oli itsestään selvä ratkaisu. Hippotizer oli Tero Saarinen Companylle ennestään tuttu, joten he tiesivät sen luotettavaksi kumppaniksi kiertueelle.
“Nopeasti hahmottui, että tarvitsemme mediaserverin, jossa on 4K-tuki. Resoluutiota pitää löytyä, sillä videomateriaalia pitää pystyä zoomaamaan lähelle.”
Kaikki teoksen projisoinnit muodostuvat lyhyistä klipeistä, jotka leikataan reaaliaikaisesti valopöytäohjauksella. Hipon ohjattavuus saakin kiitosta valopöydän takana operoivalta Eero Keskiseltä.
“Hippo on valo-operaattorille miellyttävä laite, koska sitä ohjataan valopöydästä samalla tavalla kuin lamppuja. Samasta syystä ohjelmointi ja ajaminen yhtä aikaa valojen kanssa on vaivatonta, kun ei tarvitse vaihdella ohjausvälineistä toiseen. Hipon ohjelmointi valopöydällä on nopeaa ja tehokasta ja harjoitusvaiheessa erilaisten ideoiden kokeilu onnistuu helposti.”
Työskentelyvaiheessa pyöritettävät 4K-layerit asettavat tekniikalle tehovaatimuksensa. Hippotizer V4 Amba+ on vastannut niihin hyvin.
“Erityisesti Amba+ -serverissä yllätti suuri prosessointiteho. Teoksessa ajetaan 4K-videomateriaalia jopa kahdeksalta layeriltä yhtä aikaa ja serveri jaksaa hienosti pyörittää moisen taakan”, Keskinen tarkentaa.
Keskinen nimeää Hippotizer V4 Amba+ -mediaserverin ominaisuuksista hyödyllisimmiksi tässä teoksessa pixelmapperin, videomapperin ja media managerin watchfolder-toiminnon. Myös fade on layer -toiminto tarjosi apua nopeatempoisessa klippien vaihtumisessa.
Freundlich korostaa kuvatuotannon näkökulmasta hyödylliseksi mahdollisuutta käyttää Dropbox-kansioita mediaserverin watch folder -toiminnallisuuteen.
“Tämä helpotti ja nopeutti merkittävästi uusien videotiedostojen päivittämistä serverille. Joihinkin ajotiedostoihin tarvittiin varsin laajaakin efektityötä, joten niiden renderöinti edit-koneelta oli suhteellisen hidasta. Tässä kohtaa työnkulkua sujuvoitti todella paljon se, että tiedostot saattoi jättää renderöitymään watch folder -kansioon, josta ne sitten siirtyivät automaattisesti mediaserverille.”
Panasonicin projektorien optiikka riittää kuvan skaalaamiseen
Kuvansiirto Hiposta toteutetaan output splitterinä toimivalla Datapath FX4 SDI:llä ja Sommer Cable:n 3GSDI -kaapeleilla. Teoksen video-osuuden lopputuloksessa Hipolla muokattiin kaikki kuvat sekä projektoreille että Chauvetin Epix Strip IP -lampuille.
Videotykeiksi valikoituivat Panasonicin PT-RZ120 projektorit ET-DLE085 -optiikalla. Teoksen toteutukseen tarvitaan kaksi tehokasta tykkiä. Toinen edestä ja toinen takakulmasta. Tykit olivat rullien päällä harjoituksissa, jotta eri projisointikulmia pystyttiin kokeilemaan helposti.
“Testit olivat valinnassa erittäin tärkeässä roolissa. Tällaisia hankintoja ei voi tehdä vain speksejä lukemalla. Oli testattava eri linssejä ja valittava sellaiset, että pystytään riittävissä määrin skaalaamaan kuvaa eri kokoisilla näyttämöillä. msonicin Johan Westille iso kiitos, että huolehti meille harjoituksiin erilaisia tykkejä testiin.”
Ville mainitsee myös Panasonicin olleen hyvin itsestään selvä valinta.
“Meillä on aiemmin ollut Panasonicin tykki kiertuekäytössä ja se on osoittautunut luotettavaksi. Laatu ja hinta kohtaavat hyvin Panasonicin tuotteissa.“
Monitasoinen teos vaatii tarkkaa suunnittelua, testaamista ja synkronointia
Teoksen monitasoisuus huimaa jopa Saarista ja Konttista itseään, kun he kertovat, mitä kaikkea teoksen aikana oikein tapahtuu.
Aapo Häkkisen johtajamana Helsingin barokkiorkesteri esiintyy live-tenorin kanssa, joka keskustelee teoksessa myös ennaltaäänitetyn virtuaalisopraanon kanssa. Projisoinnit tuovat hahmon esiin liikkuvien tanssitaiteilijoiden ja kankaiden pinnoilta ja liikkuvilla valoilla luodaan tämän ajan kuvaa. Tämä kaikki pitää synkronoda elävässä tilanteessa elävien ihmisten kanssa, jokaiseen kiertueen tilaan sopivaksi.
Teoksen monitasoisuus vaatii paneutumista ja osaamista koko tiimiltä ja valopöydän takana osaajilta monipuolisia taitoja. Ennalta äänitetyt äänet ajetaan erillisiltä äänikoneilta. Video tulee erikseen Hippotizerilta. Valopöydän takana operoiva Keskinen avasi sitä, miten triggaus kumpaankin lähtee näyttämöltä.
“Triggaus toteutetaan teknisesti siten, että kapellimestari soittaa midi-koskettimistosta nuotin, joka otetaan vastaan midi-nuottina visupuolella MA Lighting -valopöytään ja äänipuolella QLab-ohjelmaan. Valopöytä triggaa nuotilla Hiposta layerin auki, jolloin video lähtee pyörimään oikealla iskulla. Klipit ovat kohtalaisen lyhyitä, joten frame-lukittua synkronointia ei yksinkertaisuuden nimissä otettu käyttöön, vaikka se olisi onnistunut kohtalaisen helposti kytkemällä Hippoon aikakoodi. Aloitussynkka säädettiin kohdilleen Hipon layerin In-Point -toiminnolla ja Pause on Dark ja Rewind on Dark -toiminnoilla. Haasteita aiheutti synkan asettaminen kohdilleen, sillä ääni kulkee kohtalaisen hitaasti ilmassa, kun taas valon nopeus on valon nopeus.”
Freundlich kertoo, että teoksen projisointi vaati poikkeuksellisen paljon ennakkosuunnittelua ja testailua.
“Videomateriaali, näyttämö- ja valosuunnittelu sekä koreografia olivat niin tiiviisti integroituja, että kaikki vaikutti kaikkeen. Myös tanssijoilla oli suuri rooli tiettyjen projisointien toteutuksessa, joten heidänkin kanssaan näitä piti kokeilla ja harjoitella aika laajalti.”
Saarisen mukaan erilaisilla kerroksilla ei ole haluttu hifistellä tekniikalla, vaan päällekkäisyyksillä haluttiin tuoda erilaisten todellisuuksien keskusteluja teokseen.
“Tanssin valosuunnittelu on kaikkein vaikeinta, koska rajoituksia on vähiten”
Third Practice -teoksen valosuunnittelija Eero Auvinen pitää tanssia valosuunnittelijan kannalta kaikkein vapaimpana lajina.
”Siinä mielessä tanssin suunnittelu on kaikkein vaikeinta, koska rajoituksia on kaikkein vähiten. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että valosuunnittelun sisällöllinen merkitys kokonaistaideteoksen kannalta korostuu. Tämän myötä työssä ei voi syyttää ulkoisia tekijöitä, vaan kaikki ratkaisut ovat omasta mielikuvituksesta kiinni.”
Alkuinspiraatiota ammennettiin barokin ajan maalaustaiteesta ja taidemaalari Caravaggion käyttämää chiaroscuro-tekniikkaa pyrittiin toteuttamaan kolmiulotteisessa ympäristössä.
”Tämä tarkoitti käytännössä jyrkkiä valon ja varjon eroja sekä selkeää valon suuntaa ja usein näkyvää valonlähdettä. Hyvin maalauksellisia kuvia synnytettiin niin, että ainoana valonlähteenä oli Topi Lehtipuun kädessä oleva yksittäinen led”, kuvailee Auvinen.
Auvinen kertoo myös, että teoksen väripaletti meripihkasta lyijyvalkoiseen on periaatteessa suoraan Caravaggion pensselistä.
”Tätä shiftasin vähän kylmempään, joka keskustelee paremmin Erika Turusen suunnittelemien pukujen kanssa. Käytännössä väreissä mennään himmennetystä hehkulangasta melkein kaikkien kääntökalvojen läpi kylmään purkauslamppuun. Paletin kylmässä päässä videoprojektorien valkoisen blendaaminen valoihin onnistuu hienosti, eikä videokuva pomppaa yleisestetiikasta.”
Teoksen varsinainen, kymmenen metriä suuntaansa oleva tanssialue sekä orkesterin taakse tehty aksenttiviiva on toteutettu Chauvetin EPIX Strip IP -ledivaloilla, jotka on kaikki pikselmapattu Hippotizer V4 Amba+ -mediaserveriin.
Ajatusta kehästä ei ollut aluksi, mutta kun teos alkoi hahmottua ja dramaturginen kaari alkoi selkeytyä, tuli Terolle olo, että kaiken pitäisi tapahtua keskitetyssä, rajatussa tilassa.
“Halusimme rakentaa ikään kuin pelikentän tai kehäringin.”
Tero Saarisen ja Eero Auvisen pohtiessa toteutusta he miettivät, että kehä voitaisiin toteuttaa jollain valollisella elementillä.
“Heti alustavan 3D-demon nähtyäni toteutuksesta, tiesin, että tämä on oikea suunta. Koin myös, että valon sävyn kylmyys ja raakuus kuvaavat tämän ajan modernistista makua. Mietin, voisiko valon lähde myös liikkua?”, Saarinen kertoo.
Vision synnyttyä hyppäsi Ville Konttinen kelkkaan etsimään toteutukseen sopivaa tekniikkaa.
“Valosuunnittelijalta tuli toive tämän tyylisestä tuotteesta. Punnittiin monia asioita, yhtenä vaihtoehtona oli uusi Epix Stripin IP -versio, jossa on enemmän pikseleitä ja enemmän valotehoja.”
Tero halusi myös valon liikkuvan kehässä, jotta se toimisi teoksessa tämän ajan symbolina, ajankulkuna, vääjäämättömyytenä, uhkana. Valon liikkuminen vaatii erillistä työtä, kun Hipon kautta tehdään valon ajoitukset ja liikkuminen. Kaikki tehdään pikselohjauksella ja Hipon kautta viedään teokseen sekä valo että media.
Koska teokseen oli jo päätetty ottaa Hippotizerin mediaserveri, oli Chauvetin EPIX Strip IP -ledivalojen suurehko parametrimäärä kustannustehokkainta ulkoistaa sen kautta ohjattaviksi.
Kaiken pitää mukautua kiertueella
Third Practice on luotu alusta pitäen esitettäväksi ympäri maailmaa ja kiertueen vaatimukset on pitänyt ottaa huomioon teknisen tuotannon alkumetreistä asti.
Tärkeintä kaikissa teknisissä valinnoissa oli tehdä ratkaisuja, jotka toimivat kiertueella ja tukevat taiteellista kokonaisuutta.
“Tekniikan tehtävä on mahdollistaa teoksen skaalautuvuus jatkuvasti muuttuviin tiloihin niin, että illuusio pystytään säilyttämään ja teoksen taiteellinen ajatus ja sydän pysyvät hengissä. Aina kun tuodaan uutta tekniikkaa teokseen, pitää sille olla syy”, Saarinen avaa.
“Tärkeintä on se, miten teos välittyy yleisölle. Kaiken pitää mahtua kompaktiin kokoon, jotta saadaan kokonaisuus rahdattua maailmalle.“
Ville Konttinen korostaa Epix Stripien kiertueystävällisyyttä.
“Epix Stripeissä yhdistyy hinta ja laatu hyvin. Ne ovat erittäin kiertueystävällinen ratkaisu. Suuri valoelementti menee pieneen tilaan, kun se puretaan metrin tankoihin.”
Aluksi valosuunnittelija Eero Auvisen työpöydällä oli erilaisia käsikäyttöisiä näyttämökoneita ja useita langattomia valonheittimiä.
“Akkukäyttöisistä valoista piti lentorahtimääräysten vuoksi luopua, koska kansainvälinen kiertäminen pelkän maarahdin varassa olisi Tero Saarinen Companyn aikatauluilla mahdotonta. Loppujen lopuksi valon liike jäi kuitenkin hienosti mukaan lopulliseen teokseen, joten alkuperäisen ratkaisun eteen tehty suunnittelutyö ei missään nimessä valunut hukkaan.”
Myös Hippotizer V4 Amba +:n kiertueystävällisyys saa kiitosta tiimiltä.
“Monipuolisen työkalun ansiosta koko teoksen laitemäärä on kohtalainen. Amba+ on fyysisesti pieni ja melko kevyt laite joten sen kuljettaminen on helppoa kiertueoloissa”, kiteyttää Eero Keskinen.
Keskinen kertoo, että haastavinta teoksessa oli järjestelmän tekninen suunnittelu sellaiseksi että se on helppo ja nopea konfiguroida kiertueella.
“Järjestelmässä on käytössä useampia verkkoprotokollia ja videoformaatteja joten signaalikuljetuksen suunnittelu ja paketin muuntaminen mahdollisimman simppeliin kiertuekalustoon vaati paljon suunnittelua. “
Saarinen korostaa kiertueympäristössä tekniikan lisäksi myös tiimin ketteryyden ja muokkautuvuuden merkitystä.
“Meidän operaattori Eero Keskinen on ihmemies. Hän pystyy luovassa projektissa luomaan nopeasti konkreettisia ratkaisuehdotuksia yhteisen heittelyn jälkeen. Hän pystyy vikkelästi jalkauttamaan taiteilijan vision tekniseen tekemiseen. Tässä Eero on ihan lyömätön.”
Yhteistyökumppanina intohimoisia tyyppejä
Valintojen tekemiseen liittyy paljon konsultointia, josta Ville Konttinen kiitteleekin msonicin video- ja valo-osaajia Johan Westiä ja Janne Koivulahtea.
“Yhdessä käymme läpi erilaisia vaihtoehtoja ja mietimme erilaisia ratkaisuja ennen investointien tekemistä. Olen varmaan monesti kyllästyttänyt Johanin teoksen valmistelun aikana esittämällä lukuisia kysymyksiä, mutta on tärkeää, että asiat voi selvittää perinpohjin.”
Ville mainitsee myös, että konsultoinnin lisäksi msonic on onnistunut hyvin vastaamaan teoksen suunnittelun nopeisiin testaustarpeisiin.
“On äärimmäisen tärkeää, että saamme tietyssä hetkessä ja tilanteessa tuotteita testiin ja nämä pyynnöt voivat tulla lyhyelläkin varoitusajalla. Janne ja Johan ovat auttaneet meitä tässä hyvin.”
Tero täydentää, ettei yhteistyö msonicin kanssa ole pelkkää kaupantekoa.
“msonic ei ole meille vain firma, vaan tärkeintä on sen ihmiset, joiden sydän sykkii samanlaisille asioille. Parasta on msonicin intohimoiset tyypit, jotka haluavat kehittää ja kehittyä ja olla mukana luomassa katsojille yhä kokonaisvaltaisempia elämyksiä.”
Third Practice Helsingissä 2. – 6.3.2021
- Lipunmyynti esityksiin käynnistyy 7.8.2020.
- www.terosaarinen.com