Cheekin, Jukka Pojan, Ellinooran ja Ida Paulin ja Kalle Lindrothin uudet sinkut, Saimaan odotettu kolmas levy, Egotripin kymmenes albumi 10… The Fried Musicin miksaajan Arttu Peljon, 36, työpöydällä on käynyt syksyn aikana hulina. Sellaista Peljon työ on toisaalta aina.
"Voin tehdä viikon aikana vaikka seitsemän eri biisin kanssa hommia. Saman päivän aikana työskentelen kolmen eri kappaleen parissa. Lähetän niistä versiot eteenpäin ja jään odottamaan kommentteja. Nykyään työpöydälleni tulee aika paljon biisejä yksi kerrallaan, koska julkaisupolitiikka on mennyt siihen."
Egotripin levy on harvinaisuus Peljolle. Nykyään hän keskittyy nimittäin täysin miksaamiseen, mutta 10-albumin tekemisessä hän oli mukana äänitysvaiheesta lähtien.
"Se on työni selkeä suola, että en ole erikoistunut yhteen genreen, vaan saan tehdä töitä erilaisen musan kanssa. Se pitää yllä mielenkiintoa ja luo haasteita. Jos miksaaminen menisi liian helpoksi, ei se olisi enää niin mielekästä."
Baden-Badenista se alkoi
Vuonna 2009 Chisu julkaisi Vapaa ja yksin -levynsä ensimmäisen sinkun; Baden-Badenista tuli välittömästi hitti. Siinä kuuluu Peljon kädenjälki.
"Olemme tehneet Chisun kanssa kolme albumillista kimpassa. Urani alkumetreillä ne olivat iso ja tärkeä onnistuminen, jonka kautta nimeni tuli tutuksi."
Chisun levyt ovat olleet Peljolle ja masteroija Henkka Niemistölle kunnianhimoisia projekteja, joihin he ovat panostaneet aina vähän ekstraa – tehneet tutkimusta, kehitelleet kreisejä ideoita – ja samalla oppineet paljon uutta.
"Olimme Chisun levyissä niin taiteellisesti kuin teknisestikin kunnianhimoisia – ja paikoitellen myös onnistuimme melko hyvin!" hän naurahtaa.
"Se ruokkii motivaatiotani, kun pääsen sellaisen biisin ääreen, josta tiedän saman tien, kuinka hyvä se on. Silloin haluan antaa itse kaikkeni ja tehdä siitä mahdollisimman hyvän", Peljo toteaa ja lisää:
"Tietenkään työni ei ole pelkkää sitä, että maailman parhaita biisejä tulee pöydälle, mutta koen itseni onnekkaaksi, koska minun pöydälleni niitä on osunut melko paljon."
Miksaaminen vaatii intohimoa
Peljo on ollut tuottaja Jukka Immosen perustamalla Friedillä 12 vuotta – melkein yrityksen alusta alkaen.
"2000-luvun alussa olin bändissä ja meillä oli levydiili ja teimme keikkoja. Se oli alkusysäys uralleni, sillä pääsin tehokkaasti alalle ja loin kontakteja. Tosi moni niistä ihmisistä, joiden kanssa tein silloin duunia, on edelleen jollain tasolla kuvioissa", hän kertoo.
Peljo teki jo uransa alkumetreillä tietoisen valinnan ja päätti keskittyä musiikin tekemisessä yhteen osa-alueeseen, miksaamiseen.
"Mielenlaadulleni sopii parhaiten, että yritän kehittyä yhdessä asiassa mahdollisimman paljon."
Jotta miksaajana voisi kehittyä, vaatii se keskittymisen lisäksi intohimoa omaa työtä kohtaan.
"Tämä on vaativa ammatti, koska työpäivän jälkeenkin kotona pitää jaksaa opiskella uusia juttuja."
Toisaalta myös työn haasteet ruokkivat Peljon motivaatiota.
"Jokainen biisi on oma oma haasteensa – omanlainen palapelinsä koottavaksi. Minun pitää löytää ne asiat, jotka korostavat hyviä asioita ja saavat biisin toimimaan."
Luova putki vaatii pohjatyötä
Peljolle on kehittynyt uransa aikana oma tarkka työtapa. Hän kuvailee olevansa erittäin järjestelmällinen.
"Edellytän, että asiat, kuten vaikkapa biisin sessiot, ovat tietyssä järjestyksessä ennen kuin voin aloittaa työt. Olen kehittänyt työskentelyprosessiani niin, että se olisi mahdollisimman tehokas. Kun kaikki on järjestyksessä siinä vaiheessa, kun aloitan biisin kanssa, voin keskittyä luovuuteen."
Mekaanisen pohjatyön Peljo tekee usein jo edellisenä päivänä, jotta hän pääsee hyppäämään suoraan luovaan putkeen aamulla töihin tullessaan.
"Luovassa putkessa sukellan biisiin ja teen asioita, joita koen sen tarvitsevan. Olen oppinut myös tunnistamaaan, ettei työtä ei kannata viedä samalta istumalta liian pitkälle. Objektiivisuus katoaa, jos ei osaa lopettaa ajoissa."
Peljo on löytänyt oman toimivan työtapansa, mutta tunnistaa, ettei se välttämättä sovi kaikille.
"Jokainen tekee omalla tavallaan ja tyylillään. Eihän miksaamisessa ole mitään sääntöjä. Ainoa, mikä ratkaisee on lopputulos: jos biisi toimii, se toimii."
Videolla Arttu Peljo kerto, mikä hänelle on tärkeintä miksaajan työkaluissa.
The Fried Musicilla järjestetään tammikuussa ensimmäinen Fried Academy -workshop. Arttu Peljo jakaa workshopissa vinkkejä miksaamiseen ja kertoo lisää omista työskentelytavoistaan ja työkaluistaan. Lue lisää Fried Academysta täällä ja hae mukaan hakulomakkeella. Arttu Peljon käyttämiin Universal Audion ja Avidin työkaluihin voit tutustua tarkemmin täällä.