Amorphis-yhtyeen kitaristi ja säveltäjä Esa Holopainen hankki keväällä 2016 Universal Audion Apollo Twin Duo -audio interfacen. Kysyimme Holopaisen kuulumisia ja hänen Apollo Twin Duon käyttökokemuksiaan.
“Apollo Twin on päivittäisessä käytössä osana kotistudiotani. Sen kautta teen oikeastaan kaikki sävellyksiin sekä tuottamiseen liittyvät asiat, joissa käytän ääntä”, Holopainen kertoo.
Holopaisen set-up koostuu MacBook Prosta, Apollo Twinista sekä Genelecin 8330A-aktiivimonitoriparista. Myös UAD-plugarit, kuten vahvistinmallinnukset, etuasteet ja eq, ovat Holopaisella aktiivisessa käytössä.
Esa Holopaisen mukaan helppo käyttöliittymä ja laadukas rauta ovat Apollo Twin Duon parhaita puolia. Työskentely on sen vuoksi mutkatonta ja sujuvaa.
“Apollo itsessään pyörittää UAD-plugareita, mikä mahdollistaa olemattoman latenssin, ja emokone ei jarruttele työntekoa laisinkaan", Holopainen sanoo.
“Vahvana plussana myös se, että järjestelmä perustuu analogiseen suunnitteluun”, hän lisää.
Apollo Twin Duo kulkee helposti mukana
Holopaiselle on tärkeää, että äänittäminen on nopeaa ja vaivatonta. Ideat pitää saada purkitettua mahdollisimman nopeasti.
“En kestä set-uppeja, jotka vaativat puolen tunnin valmisteluja. Jos tuntuu siltä, että tarvitsen lisää kanavia, niin optiseen ADAT-liitäntään saan kytkettyä kahdeksan kanavaa erittäin näppärästi.”
Myös Apollo Twin Duon helppo liikuteltavuus on ollut Esa Holopaisen mieleen.
“Apollo on äärimmäisen kompakti. Kannettavan tietokoneen kanssa voin helposti siirtää äänityspaikan vaikka kesämökille tai treenikämpälle.”
Liikuteltavuus lieneekin tärkeää, sillä Holopainen viettää suurimman osan vuodestaan tien päällä. Amorphiksen kesä ja syksy olivat Holopaisen mukaan erittäin työntäyteisiä Under The Red Cloud -kiertueen myötä.
“Näyttää siltä, että kiertue kestää vielä pitkälle ensi vuoden puolelle. Sitten onkin aika istua alas ja miettiä seuraavaa levyä. Pyörä pyörii”, Holopainen summaa.
Valokuva: Esa Holopainen