Jukka Immonen rakastaa haasteita ja pitää nopeiden ratkaisujen tekemisestä

Lue miten Elastinen feat. -ohjelman biisit tuotettiin

Tapasimme Jukka Immosen The Fried Musicin studiolla Helsingin Punavuoressa. Studion seinillä on lukuisia musiikkialan palkintoja. The Fried Music on musiikin tuotantoyhtiö, management- & label-kustantamo ja live agency monen tunnetun suomalaisen artistin taustalla. Vuonna 2003 tekijöitä oli kaksi ja nyt Fried Musicin tiloissa työskentelee yhteensä 25 henkilöä.

“Ennen kaikkea me ollaan musiikintekijöiden koti. Meillä on biisinkirjoittajia ja tuottajia talo täynnä. Me tarjoamme ympäristön, jossa on kiva työskennellä ja kaikki voivat keskittyä musiikin tekemiseen, se on tuottaja-managementin ja Fried Musicin ydin”, Immonen kuvailee.

Viime vuonna Jukka Immonen oli mukana tuottamassa musiikkia mm. Elastinen feat -ohjelmassa, jossa Elastinen tekee jokaisessa jaksossa vieraana olevan artistin kanssa yhden uuden kappaleen. Ohjelman biisit kokoaa yhteen 6. toukokuuta julkaistava Elastinen feat. -albumi. Lisäksi Immonen oli tuottamassa mm. JVG:n “Tarkenee” -kappaletta, joka oli vuoden 2015 striimatuin biisi. Nyt työn alla on projekteja mm. Paula Vesalan, Kaija Koon, Lauri Tähkän ja Sunrise Avenuen kanssa.

Avid Pro Tools | S3 kulki Immosella läpi ohjelman mukana eri kohteissa.

Vakiintunut tekniikkasetti kulki mukana paikasta toiseen

Elastinen feat. ohjelmaa kuvattiin mitä erikoisimmissa ympäristöissä ja musiikin äänittäminen näissä paikoissa loi omat haasteensa myös tekniikan osalta. “Välillä oltiin paikassa missä ei ollut sähköä. Kun oltiin keskellä peltoa, se rajoitti aika paljon, piti miettiä miten kilon aggregaatin sähkö riittää”, Immonen kertoo.

Kappaleiden äänitykset tehtiin Universal Audion Apollo Twin Duolla, eikä mukana ollut erillisiä etuasteita. Vain muutamassa paikassa käytettiin myös rautaa. Elastinen feat. -ohjelman suurimmat äänitykset olivat Juha Tapion jaksossa. Silloin äänitettiin stadionin kentällä ja mukana oli Avidin live set-up: Avid VENUE | S3L-X, Pro Tools | HD:t ja Avid Pro Tools | S3 -mikserit toimivat kontrollereina. Avid Pro Tools | S3 kulki Immosella läpi ohjelman mukana eri kohteissa. S3-ohjaimen tärkein tehtävä oli toimia kontrollerina, kun oli tarve saada oikea miksaustuntuma faderein ja kytkimiin.

 Juha Tapion jaksossa äänitettiin stadionin kentällä ja mukana oli Avidin live set-up: Avid VENUE | S3L-X, Pro Tools | HD:t ja Avid Pro Tools | S3

Äänityspaikoilla hyödynnettiin paljon EVE Audion studiomonitoreita. EVE Audion pienemmät mallit, SC307 -kolmitiekaiutin ja SC207 -kaksitiekaiutin olivat mukana joka paikassa. Isoimmat SC407 ja SC408 studiomonitorit olivat myös mukana työskentelyssä. “Parhaimmillaan studiomonitoreita teippailtiin roudausteipillä äänityspaikoissa erilaisiin tolppiin”, Immonen naurahtaa.

Jukka Immonen on useiden kokeilujen jälkeen päätynyt käyttämään EVE Audion studiomonitoreita, mutta kertoo vaihtavansa käyttämiään kaiuttimia aina välillä haastaakseen itseään ja soundiaan. “Kaiuttimen vaihto pakottaa uudistamaan omaa soundiaan”, hän sanoo.

Äänitykset Immonen tekee Pro Toolsilla, ja tuotannon sekä ohjelmoinnin Logicilla. Kuukausi sitten Immonen innostui käyttämään myös Abletonia. Mikrofonina äänityksissä käytettiin pääosin Telefunkenin U47 -mikrofonia sekä Neumannin U87:aa.

Ohjelman ensimmäisessä jaksossa tavaraa oli mukana kahden pakettiauton verran, mutta jaksojen edetessä tavaran määrä väheni huomattavasti. “Pian meille muodostui vakiosetuppi, joka lähti hyvin äkkiä matkalle mukaan. Mitä pienemmäksi setin saa, niin sen parempi”, toteaa Immonen.
 

Äänitykset tehtiin paikan päällä, ei studiossa

Immonen kertoo nauttivansa uusien äänityspaikkojen tuomista haasteista. “Silloin on pakotettu löytämään erilaisia ratkaisuja. Studio on lopuksi hemmetin tylsä paikka”, hän toteaa.

Ulkona tekemisessä oli myös se hyvä puoli, että ympärillä ei ollut heijastavia pintoja. “Niissä otoksissa, jotka on äänitetty ulkona, on hyvä soundi koska niissä ei kuulu mitään tilaa. Nyt ei ainakaan kukaan voi tulla sanomaan, että ei voi äänittää jossain kun nyt on tehty ratikassa, Linnanmäen näköalatornissa ja vaikka missä.”

Immonen on tyytyväinen siitä, että kaikki mitä ohjelman tv-jaksoissa näkyy ja kuuluu on tehty paikan päällä. “Me ei olla tehty yhtään laulua uudestaan. Suurin osa tuotannoista, noin 90% on tehty ohjelman kuvauspaikoissa. Se mikä kuuluu levyllä, on äänitetty paikan päällä.”
 

Tekniikan on toimittava, kuin sitä ei olisi olemassakaan. “Mä en kauan katsele jos joku vehje ei toimi tai on epävarma”, toteaa Immonen.

Nauhoituksissa tiukka aikataulu

Moni ohjelmaa seurannut miettii varmasti, onko oikeasti mahdollista saada biisi tyhjästä valmiiksi yhdessä päivässä.

Immosen osalta työ alkoi siitä, kun Elastinen keskusteluaan artistin kanssa soitti ja kertoi mitä aiheita he olivat biisiin suunnitelleet. Tästä saattoi kulua viikkoja seuraavaan tapaamiseen eli esituotantopäivään. Sinä aikana aikana Immonen kehitteli ideaa mielessään. Esituotantopäivään ei kuitenkaan menty valmiin musan kanssa, vaan siellä lähinnä fiilisteltiin yhdessä ideoita, kuten ohjelmassa näkyy.

Tuotantopäivä aloitettiin studion kasaamisella lokaatioon 8-9 aikaan aamusta, aina pari tuntia ennen artistin saapumista. Biisiä kasattiin 9-10 tunnin ajan ja sitä mukaan kun osia saatiin valmiiksi, Elastinen lähti artistin kanssa kirjoittamaan lisää ja Immonen sai 1-1,5 tuntia lisäaikaa tehdä tuotantoa ja träkkiä eteenpäin. Haastavinta oli se, että biisin piti olla jokaisena tuotantopäivänä valmis kello 18 mennessä, jolloin kuvausryhmä siirtyi tekemään videota. “Isoja muutoksia ei tämän jälkeen ollut enää mahdollista tehdä, koska videoita varten huulisynkan piti olla valmiina.”

“Äänittäessä tykkään printtaa, äänitän efekteillä ja nautin, kun saan tehdä ratkaisuja lennosta. Aikataulu ajaa taloudelliseen tekemiseen, tehdään se olennainen hyvin ja loput roskiin”, kuvaa Immonen.
 

Kaikki mitä Elastinen feat. ohjelman tv-jaksoissa näkyy ja kuuluu on tehty paikan päällä. Yhtään laulua ei tehty uudestaan.

Luottamus tuottajan ja artistin välillä on tärkeintä

Työssään artistien kanssa Jukka Immonen pitää tärkeimpänä molemminpuolista luottamusta. “Kun teen Elastisen kanssa töitä, niin hän tietää, että hoidan oman tonttini ja hän voi keskittyä oman asiansa tekemiseen. Kun luottamus on saavutettu, molemmat voivat keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja työskentelyyn tulee rauha. Olen tehnyt hommia 18-vuotiaasta ja opettelen edelleen miten artistien kanssa tehdään hyvää musaa niin, että kaikilla on kivaa, mutta kriittisyys säilyy silti.”

Tekniikan rooli on tärkeä, mutta se ei saa nousta tärkeimmäksi asiaksi, vaan sen on toimittava, kuin sitä ei olisi olemassakaan. “Mä en kauan katsele jos joku vehje ei toimi tai on epävarma.”

Äänitykset Immonen tekee Pro Toolsilla, ja tuotannon sekä ohjelmoinnin Logicilla.

Valokuvat: The Fried Music / Linda Lundberg