Mitä lavastukseen tulee, videot näyttelivät pääosaa Espoon Kaupunginteatterissa syksyllä 2018 pyörineessä Esitystalous 3 – Radio -näytelmässä. Juha Jokelan näytelmätrilogiassa visuaaliset, Green Hippon Hippotizer™ V4 -mediaserverillä toistettavat lattiaprojisoinnit kuljettavat katsojan kohtauksesta ja tunnelmasta toiseen.
“Hippotizer on ollut Esitystalous-trilogiassa kiinteä osa työryhmää. En edes oikein osaa kuvitella minkälaisia esitykset olisivat olleet ilman sitä”, Esitystalous-trilogian videosuunnittelija Timo Teräväinen sanoo.
TaiKista elokuvaajaksi valmistunut ja alalla 90-luvun puolivälistä asti työskennellyt Timo Teräväinen suunnittelee ja toteuttaa näytelmän projisoinnit ja muut videot yhteistyössä ohjaajan, lavastajan, valosuunnittelijan ja muun työryhmän kanssa. Esitystalous 3:ssa Teräväisen apulaisena videoiden teossa oli Teijo Pellinen.
Valosuunnittelijana Esitystalous 3:ssa toimiva Heikki Örn on Espoon Kaupunginteatterin käyttöpäällikkö, ollut jo vuodesta 2004. Talossa hän on viihtynyt viimeiset 18 vuotta. Örnin taustat teatterialalla ovat valopuolelta.
“Teatterin normaalin arjen pyörittäminen vie suuren osan työajastani. Ohjelmistosta merkittävä osa on vierailuesityksiä ja niihin on jatkuva esityshaku päällä. Minun roolini on mahdollisten vierailujen teknisten yksityiskohtien selvittäminen. Varsinkin kansainvälisten vierailujen kanssa työskentely on mielekästä. Teatterin omissa tuotannoissa roolini vaihtelee aika paljon, riippuen työryhmästä. Toimin muun muassa back-upina valojen ajossa ja aina silloin tällöin ajan esityksiä, jotta esityksen rytmi pysyy hallussa. Salin puolella toimiminen tuo mukavaa vaihtelua toimistotyöhön”, Örn kertoo.
Projisoinnit mukana alusta asti
Esitystalous-trilogian ensimmäinen osa esitettiin Espoon Kaupunginteatterissa vuonna 2010. Rakastetun trilogian viimeisimmässä osassa näyttämö on muutettu kuvitteellisesti Tapiolassa sijaitsevaksi radiostudioksi. Perinteistä lavastusta on vähän ja lattialle heijastetut videot vievät tarinaa eteenpäin.
Lattiaprojisoinnit ajetaan talon mediaserverin, Green Hippon Hippotizer™ V4:n läpi. Ensimmäinen Hippotizer, tuolloin malli V2, tuli taloon jo vuonna 2007. Silloin videoita alkoi Örnin mukaan olla mukana lähes joka toisessa projektissa.
“Etsimme työkalua, jolla valoja ajava henkilö pystyy helposti kontrolloimaan myös kuvamateriaalin. V2:n jälkeen meillä oli monta vuotta käytössä Hippotizer V3 HD ja sitä laitetta päivitettiin jossakin vaiheessa myös raudan osalta. Nyt viimeiset pari vuotta meillä on ollut Hippotizer V4.”
Heikki Örnin mukaan jokainen Esitystalous-tuotanto on ollut itsenäinen teos, mutta yhteistä niille on kerronnan kieli. Videot ovat kaikissa olleet tärkeä osa lavastusta.
“Ensimmäisessä osassa videot projisoitiin perinteisemmin screeneille. Lavastuksena oli blue-screen studio ja näyttämöllä kaksi kameraa, joista livenä projisoitiin näyttelijät toiseen ympäristöön, kuten ravintolaan, kadulle tai 60-luvun Suomi-filmiin autolla ajamaan. Silloin Hippotizerin efektit olivat kovassa käytössä. Esitystalous 2:en tuotannossa lattiasta tuli projisointipinta ja mediaserveriä käytettiin enimmäkseen valmiiden videoiden toistamiseen. Esitystalous 3:ssa jatkettiin siitä mihin edellisessä jäätiin, lattia on jälleen projisointipinta.”
“Tuotannossa on käytössä hieman hassu kuvasuhde, 1280 x 2160 pikseliä, josta osa on lattiassa ja osa lavastuksessa olevassa naruverhossa. Mediaserverissä kuva on jaettu kahteen viewporttiin, toinen lattiaan ja toinen seinälle. Hiposta signaali ajetaan Datapath FX4:n läpi, jossa kuva jaetaan kolmelle projektorille. Datapathista jää yksi lähtö vielä muuhun käyttöön, josta voidaan ajaa vaikka mainoksia yleisölämpiöön”, Örn kuvailee.
Hippotizerin™ toimintavarmuus ja laitteen tuki saa kiitosta
Örnin ja Teräväisen mukaan Esitystalous 3 – Radiota harjoiteltiin prosessissa, eli loppuun asti hiottuja suunnitelmia ei aloittaessa ollut. Teräväinen istui harjoituksissa katsomossa oman tietokoneensa kanssa, josta oli yhteys Hippotizerin™ inputiin. Näin hän pystyi tarjoamaan ja testaamaan erilaisia sisältöjä reaaliajassa, jotta nähtiin, mikä missäkin kohtauksessa toimisi parhaiten.
“Hipolta ajetaan kaikki videomateriaali ja harjoituksissa sitä käytettiin koko ajan näyttämökuvan muokkaamisen välineenä. Video on monessa kohtauksessa myös pääasiallinen valonlähde ja Hiposta saa nopeasti testattua erilaisia valon muotoja. Käytin PC-koneeltani After Effectsiä, josta ajoin harjoituksissa materiaalit Hippotizerin kautta livenä. Lopuksi kaikki videot ohjelmoitiin Hippoon ja ne ajetaan esityksissä valopöydästä”, Timo Teräväinen kertoo.
“Valopöytänä meillä on GrandMA2 Light, joka juttelee kivasti Hippotizerin kanssa”, Heikki Örn täydentää.
Työkaluna Hippotizer™, varsinkin V4, on ollut Örnin mukaan helppokäyttöinen. Teräväinen kehuu mediaserverin selkeää käyttöliittymää.
“Lisäksi Hippotizer on esityskäytössä luotettava, mikä livetilanteessa on äärimmäisen tärkeää. Hippotizer on myös kehittynyt huimasti muun muassa käytettävyydeltään aiemmista versioista.”
“Yhtenä suurena syynä Hipon valintaan aikoinaan oli laitteen hyvä tuki Suomessa. Apua sai paitsi itse laitteen käytössä, mutta myös signaalin siirrossa ja muissa toiminnoissa. Se oli iso asia, kun kantapään kautta opiskeli digitaalisen videon saloja. Edelleen msonicin Johan Westin tuki Hippotizerin kanssa on erittäin hyvä”, Heikki Örn kiittelee.
Toimintaa kehitetään kuluvana vuonna
Vuosi 2019 tulee olemaan toiminnan täyteinen Espoon Kaupunginteatterissa. Uusien teatteritilojen hankesuunnittelu starttaa näillä näkymin tämän vuoden aikana. Lisäksi toimintaa kehitetään myös tekstitysten osalta. Teatteri on koko toimintansa ajan tuonut kansainvälisiä vierailuesityksiä Espooseen ja vieraskieliset esitykset on tekstitetty suomeksi. Vuoden 2019 alusta teatteri on alkanut kääntää kaikki esitykset myös englanniksi.
“Toistaiseksi tekstit on projisoitu, mutta meillä on tätä tarkoitusta varten tekeillä mobiilisovellus. Vaikka markkinoilla olisi ollut valmiitakin sovelluksia, niin halusimme kuitenkin lähteä kehittämään omaa sovellusta, joka mahdollistaa myöhemmässä vaiheessa lisää sisältöä esitykseen”, Heikki Örn kertoo.
Kuvat: Heikki Örn ja Espoon Kaupunginteatteri
Lisätietoa Green Hippon tuotteista saat Johan Westiltä, johan@msonic.fi!