Hyvät yhteistyökumppanit,
Tutustuin d&b audiotechnik -tuotteisiin ensimmäisen kerran Berliinissä 17.3.1993. Ihailin hyvää soundia, teknisiä oivalluksia ja päivittelin korkeaa hintaa. d&b:n Ulrich Mall sai minut vakuuttuneeksi ja muutaman kuukauden jälkeen yhteistyömme alkoi. Oma matkani d&b:n kanssa kesti lähes 30 vuotta ja msonic oy on toimittanut tuotteita Suomeen jo 13 vuoden ajan. Näinä vuosina onnistuimme nostamaan d&b:n yhdeksi Suomen suosituimmista äänentoistojärjestelmistä, mikä ei olisi onnistunut ilman teitä alan rautaisia ammattilaisia.
On tullut aika kiittää d&b:tä, asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme näistä antoisista vuosista, ja ojentaa viestikapula seuraavalle toimijalle. Tämän vuoden alusta merkkiä edustaa Suomessa Arva Trading AB. msonic toimittaa kaikki keskeneräiset d&b-projektit kevään 2022 aikana.
msonic jatkaa edelleen asiakkaidemme palvelemista ja ylpeänä kerromme, että msonic oy on solminut jakelusopimuksen Adamson Systems Engineeringin kanssa kattaen sekä Suomen että Viron jakelun.
Adamson on kanadalainen perheyhtiö jonka visio ja arvot kohtaavat msonicin toiminnan kanssa. Adamsonin huippuunsa kehitetyt tuotteet sekä msonic oy:n huippuosaaminen luovat puitteet uudelle menestystarinalle. Adamson valmistaa itse suurimman osan komponenteista; kotelot, rigging-varusteet, kaiuttimiin integroitavat DSP-vahvistimet sekä Kevlar®-kartioelementit jotka osaltaan vaikuttavat ylivoimaiseen äänenlaatuun sekä toimitusvalmiuteen joka on näinä aikoina tullut jokapäiväiseksi ongelmaksi kaikilla valmistajilla.
Adamson demovarasto on hyvässä iskussa ja kevään aikana Suomeen saapuu järeä CS7 Line Array-äänentoistojärjestelmä. Aloitamme tuotteiden demot välittömästi yksityisesittelyillä ja myöhemmillä julkisilla esittelytilaisuuksilla. Kerromme näistä esittelyistä sekä Adamsonin tuotteista myöhemmin lisää, joten muista pysyä kuulolla!
Adamson-terveisin
Mikko Palomäki | hallituksen puheenjohtaja, msonic oy
Adamson-lisätiedot & esittelypyynnöt:
Antti Tuoriniemi | Pro Audio Sales Manager, msonic oy