msonic Ääntä, valoa ja hyvää meininkiä
Photo credit: LICHTBILDER - Reinhard Goldmann
Courtesy of Clay Paky-Lightpower

Sami Sarhamaalle S6-ohjaimen modulaarisuus on tärkeintä

Tapasimme äänen yleistyöläiseksi itseään tituleeraavan Sami Sarhamaan hänen Perfect Sound -studiollaan. Freelancerina työskentelevällä Sarhamaalla on kokemusta musiikin äänityksestä, miksauksesta ja tuotannoista yli 35 vuoden ajalta ja äänen jälkitöistä reilun 20 vuoden ajalta. Hänen nykyiseen päätyöhönsä kuuluvat mainoksien, elokuvien, dokumenttien ja tv-sarjojen äänen jälkityöt.

Sarhamaa kertoi meille Avid Pro Tools | S6 -ohjaimen käyttökokemuksistaan ja siitä, millaisella kalustolla hän työskentelee studiollaan.

Sami Sarhamaa miksaa vuodessa muiden töidensä ohella kolmesta viiteen teatterielokuvaa. Hänen työtahtinsa on kova, jolloin ergonomisuuden merkitys korostuu.

Sami Sarhamaa on Avid Pro Tools | S6 -ohjaimen tuore käyttäjä. Avidin maailma on Sarhamaalle kuitenkin ennestään tuttu, sillä aiemmin hän on työskennellyt mm. Avidin ICON- ja System 5 MC -ohjaimien kanssa.

Sarhamaa kertoo hankkineensa Avid Pro Tools | S6:n, koska hän tarvitsee työssään tarpeeksi ison ohjaimen, joka jäljittelee perinteistä mikseriä.

“Kun luovuin ICONista, ajattelin, että ehkä jollain pienemmälläkin pärjäisi. No, ei pärjää”, Sarhamaa nauraa.

"Tarvitsen ohjaimen, jossa on hyvät faderit, ja jonka ergonomia on perinteisellä tavalla järjestetty. Haluan, että kanavien hallinta toimii alhaalta ylös kuten oikeassa mikserissä. Tähän S6 on ollut loistava."

”Minulla oli Avid Pro Tools | S3 käytössä jonkin aikaa, mutta päädyin valitsemaan ohjaimekseni S6:n, koska se palvelee työssäni monipuolisemmin modulaarisuutensa ja ergonomiansa ansiosta."

Sarhamaa on ollut tyytyväinen hankintaansa, mutta uuden ohjaimen omaksuminen ei ole kuitenkaan käynyt käden käänteessä. Kun työtä on paljon, aikaa opetteluun ei jää juurikaan.

“Olen ICONin kanssa omalla mukavuusalueellani, koska tunnen sen todella hyvin. S6 on asettanut uusia haasteita, sillä toiminnot ovat monessa asiassa erilaisia. Ottaakin aikansa, että oppii käyttämään S6-ohjainta yhtä hyvin kuin ICONia.”

 

Modulaarisuus tekee järjestelmästä ketterän

Sarhamaan mukaan Avid Pro Tools | S6:ssa parasta on, että siitä saa helposti käyttäjänsä näköisen.

“Modulaarisuus on hieno juttu! Työni kannalta tärkeintä on, että työkalut ovat siinä järjestyksessä kuin haluan, ne löytyvät helposti ja ovat sellaisia kuin haluan.”

Sarhamaalla on käytössään kompakti S6 M10 3ft frame, jossa on monipuolisesti moduleita. Pääyksikön eli M10 master-modulin lisäksi Sarhamaalla on käytössä fader-moduli, knob-moduli, process-moduli, post-moduli, joystick-moduli ja automation-moduli.

“Käytän normaaliin stereopanorointiin joko knob- tai process-moduulia. 5.1. -äänikentässä liikuteltavaa ääntä ohjaan joko joystickeillä tai kosketusnäytöllä. Post-moduulia käytän stemmoissa, jotka ovat normaali tapa miksata ja äänittää elokuva-ääntä. Minulla on post-moduulissa stemmoja varten kaksi riviä keinukytkimiä. Toisella rivillä pääsen monitoroimaan äänitettyä tai äänitettävää ääntä ja toisella rivillä on äänitys päälle/pois -kytkennät. Systeemi on helppo pitää hallussa”, Sarhamaa esittelee.

Sarhamaan S6:sta löytyy myös post-moduli, jossa stemmoja varten on kaksi riviä keinukytkimiä sekä soolo- ja mykistyskytkimet.

“Avid Pro Tools | S6 on pienimmillään 8-faderin ohjain, johon saa lisättyä moduleja vapaasti myöhemmin. Minulle on tärkeää, että järjestelmä on helposti laajennettavissa”, Sarhamaa toteaa.

 

Pro Tools tarjoaa kaiken mitä tarvitsee

Perfect Sound -studionsa lisäksi Sarhamaa työskentelee myös muissa studioympäristöissä, pääosin Kalevala Studiolla ja jonkin verran Finnvox-studioiden Cinepost-yksikössä. Kalustot vaihtelevat studioittain ja myös Sarhamaan omalla studiolla repertuaari on näyttävä.

“Käytössäni on Mac-pohjainen Pro Tools | HDX-järjestelmä. Etuasteista minulla on muun muassa AMS Neve 1073 LB ja APIn 512C sekä eri etuasteita rumpuja varten. Käytössäni ovat Pro Toolsin interfacet HD Omni ja HD IO. Kaiuttimina käytän Genelecin 8351-kaiuttimia”, Sarhamaa kertoo.

Ohjelmistoista Sami Sarhamaa luottaa Pro Toolsiin. Hänellä on pitkä Pro Tools -kokemus, joka ulottuu aina 90-luvulle asti. Tällä hetkellä hänellä on käytössään Pro Tools HD 12.6.

“Pro Tools ja S6 keskustelevat erinomaisesti keskenään. Pro Tools on kehittynyt paljon vuosien aikana, ja mitä paremmaksi se on tullut, sitä vähemmän on ollut tarvetta käyttää muita ohjelmistoja. Pro Toolsia on kiva käyttää, enkä näe syytä käyttää muita”, Sarhamaa sanoo.

Perfect Sound -studiolla tehdään äänen jälkitöitä niin elokuviin kuin musiikkiprojekteihin.

Myös plugareita Sarhamaalta löytyy laaja kirjo, yhteensä noin 500 kappaletta. Sarhamaan mukaan suosikit vaihtelevat tilanteen mukaan.

“Tällä hetkellä Avid Pro Limiter on ykköstyökaluni tason hallintaan ja mittarointiin. Myös muut Pro-sarjan plugarit ovat todella hyviä. Eq-puolen plugareista Avidin Channel Strip on kätevä peli, koska se on tarkka ja hyvä. Haen sillä häiritseviä taajuusalueita ja poistan niitä, siihen se on loistava. Lisäksi minulla on kaikki Audio Easen prosessorit, koska ne ovat yksinkertaisesti hyviä. Myös Universal Audio -plugareita käytössäni on reilut 20 erilaista, joita käytän aktiivisesti”, hän luettelee.

 

Ergonomisuus tärkeä osa työtä

Avid Pro Tools S6:sen ergonomisuus saa Sarhamaalta kiitosta. Kosketusnäyttö ja potikoilla ohjaaminen vähentävät hiiren käyttöä.

“Tämän duunin on oltava ergonomisesti järkevää, koska tämä on fyysisesti kuluttavaa. Sen takia vältän hiiren käyttämistä. En käytä hiirtä juuri ollenkaan, vaan sen sijaan kosketusnäyttöä, trackballia ja potikoita", Sarhamaa kertoo.

“Tykkään tehdä paljon potikoilla ja liu’ulla, hiirellä miksaaminen ei sovi minulle. Se on liian visuaalista. Hiirellä miksatessa käyttää liian paljon silmiä ja liian vähän korvia”, hän lisää.

Sarhamaa työstää ääntä mielellään potikoilla. Niiden lisäksi hän suosii S6-ohjaimen pikakytkimiä, joihin voidaan asettaa juuri itselle sopivia, eri Eucon-komentoja.

Ergonomisuus onkin hyvä ottaa huomioon Sarhamaan työtahdilla. Hän miksaa kolmesta viiteen teatterielokuvaa vuodessa ja tekee lisäksi tv-sarjojen, mainosten ja musiikkiprojektien äänitöitä. Hänen kädenjälkeään ovat muun muassa Onnenonkija-, Anna mulle Lovee- ja Bodom-elokuvien, Järven Tarina-dokumentin sekä Black Widows- ja Sorjonen-TV-sarjojen äänimiksaukset. Sarhamaa pitää myös kursseja ääniasioista Elokuvataiteen laitoksella Aalto-yliopistolla. Pitkän linjan kokemus tuo Sarhamaan mukaan varmuutta ja nopeutta työhön.

“Pääsen nopeasti lopputuloksiin, koska olen oppinut kuuntelemaan ja kuulemaan ja tiedän, mitä haluan. Tuntuu, että tällä alalla ei välttämättä uskalleta kuunnella ja uskoa kuulemaansa tarpeeksi, vaan luotetaan enemmän teknologiaan. Korvat ovat tässä työssä tärkeimmät työkalut, oikeat työvälineet tulevat seuraavana, luottamus omaan makuun kolmantena. Virheistä oppii parhaiten, sillä osaaminen tulee vain tekemällä.”