msonic Ääntä, valoa ja hyvää meininkiä
Photo credit: LICHTBILDER - Reinhard Goldmann
Courtesy of Clay Paky-Lightpower

Himos Areena valitsi uusiksi kaiuttimikseen d&b audiotechnik Y-sarjan

Marraskuussa 2016 Himos Areenalle asennettiin uudet d&b audiotechnikin Y-sarjan kaiuttimet. Uuden järjestelmän käyttöönotto tehtiin pikaisella aikataululla. Suunnitelman kaiutinjärjestelmästä tekivät msonicin Tero Hölttä ja Reima Saarinen sekä Sound Solutions Finland Oy:n Timo Liski. Himos Areenan tekniikasta vastaava Ville Rantanen oli tiiviisti mukana projektissa vastaten muun muassa kaapeloinnista.

Jututimme järjestelmän hankinnasta vastannutta Ville Rantasta sekä uuden järjestelmän kanssa Chisun keikan miksannutta Janne Röningiä. Lisäksi Reima Saarinen avasi meille järjestelmän teknistä toteutusta.

Himos Areena on 1150-asiakaspaikkainen, korkea ja hallimainen tila.

Kymmenen vuoden ikään ehtinyt Himos Areena tunnetaan eläväisestä tapahtumatarjonnastaan. Talvisesongin viikonloppuina Himos Areenalla nähdään kahdesti viikossa perjantai- ja lauantai-iltaisin kotimaisia hittiartisteja ja myös muutamia ulkomaisia artisteja. Kesäisin Himos täyttyy festivaalijuhlijoista. Viime kesänä Himoksella järjestettiin useita festivaaleja kuten Himos Juhannus, Iskelmä Festivaalit, Jysäri ja Pipefest sekä Nightwish-yhtyeen konsertti. Lisäksi Himoksella järjestetään lukuisia kokous- ja seminaaritilaisuuksia.

Ville Rantanen on ollut mukana Himos Areenan toiminnassa alusta asti ja vastannut Himoslomien ääni- ja valotekniikasta jo yli 20 vuoden ajan. Discofix-yrityksensä kautta työskentelevä Rantanen vastaa talon äänitekniikkaan liittyvistä asioista aina järjestelmien ylläpidosta bändien tekniseen tukeen.

Himos Areenan äänentoistojärjestelmä oli hankittu kymmenen vuotta sitten, joten alkoi olla aika päivittää laitteet uusiin. msonic oy:n tarjoama ratkaisu vastasi Himoksen tarpeita. “msonicilla oltiin aidosti kiinnostuneita projektista ja sen toteuttamisesta. Prosessi vietiin hyvin käytännönläheisesti ja tarpeemme huomioiden maaliin", Rantanen kiittelee.

ArrayProcessingilla äänenpaine jakautuu halutulla tavalla

Himos Areena on 1150-asiakaspaikkainen, korkea ja hallimainen tila, joka asettaa Rantasen mukaan omat haasteensa äänentoistolle. Rantanen kertoo, että tietyissä tilanteissa vanhalla äänentoistojärjestelmällä ääni saattoi kaikua ja puuroutua ikävästi.

Uudessa asennuksessa käytettiin ArrayProcessing-teknologiaa, jonka avulla pystyttiin huomioimaan bändin ja DJ:n äänitarpeet. ArrayProcessingillla saatiin aikaan haluttu äänenpaineen jakauma, ja taajuusvaste pysyy tasaisena koko kaiuttimien kattavuusalueen.

Siinä missä bändin ääni saadaan nyt tasaiseksi koko alueelle, kuuluu DJ:n osuus lähinnä vain tanssilattialle. “Tätä varten tehtiin kaksi presettiä, joista voi valita oikean presetin, muuttaa viivekaiuttimien ja fillien tasot sekä muuttaa ArrayProcessing-presettiä. Tämä järjestely toimii”, Ville Rantanen sanoo.

Janne Röning kehuu myös fillien sijoittelua.

“On hyvä, että oikea kaiutin sijoitettiin myös sivufilliksi. Himoksella on ollut ongelmana äänen puuroutuminen ja muuttuminen möykäksi sivubaarissa, jolloin tulee sanomista, että laulun sanat eivät kuulu ja musiikki tulee liian kovaa. Nyt sitä ongelmaa ei enää ole.”

Ville Rantasen mukaan myös arkiset käytännön asiat otettiin huomioon suunnittelussa.

“Halusimme esimerkiksi kiinteät kaiuttimet pois esiintymislavalta, jotta siivoaminen helpottuisi. Tämä onnistui uuden järjestelmän myötä.”

ArrayProcessing-teknologialla ja oikealla fillien sijoittelulla saatiin ääni kuulumaan tasaisesti niin keskilattialla kuin sivubaarissakin.

Matalat taajuudet tasaisiksi

Rantanen kertoo, että yksi suunnittelun lähtökohtia oli saada matalien taajuuksien kattavuus tasaiseksi. Ennen äänentoistojärjestelmän uudistusta tilassa oli selkeitä kohtia, joissa bassot katosivat, mutta uudella suunnitelmalla nuo kohdat saatiin korjattua.

Janne Röning kertoo olevansa myös tyytyväinen uuteen Sub Array:hin.

“Chisun Polaris-kiertueella meillä ei ole mukana omaa PA:ta ollenkaan, joten olemme kokeneet monenlaisia PA-variaatioita. Yleensä tilanne on se, että miksauspisteellä tulee sub noin +20 dB -suhteessa alamidleen, tai vaihtoehtoisesti joku sub-taajuus vieläkin enemmän ja muualla tilassa sitä ei olekaan. Siitä seuraa vääristynyt miksaus, jossa sub maskaa instrumentit alleen ja PA:sta kuuluu vain basso ja laulu. Nyt sub-taso oli heti kohdillaan.”

“Ero entiseen oli huomattava”

Tänä syksynä uudella äänentoistojärjestelmällä ovat päässeet esiintymään Chisun lisäksi muun muassa Popeda, Jannika B sekä Finnhittien kuninkaat. Lisäksi Areenalla on järjestetty kokoustilaisuuksia ja rivitanssia.

Himos Areenalla syksyllä Chisua miksannut Janne Röning kertoo miksanneensa Himos Areenalla sen alkuajoista lähtien.

“Ero oli huomattava verrattuna vanhaan järjestelmään. Himos Areena on ollut aika haasteellinen paikka miksata. Sen huomaa heti, kun ottaa ensimmäisen äänen PA:sta, että tuleeko helppo vai haasteellinen ilta. Nyt oli heti hyvä fiilis”, Röning kehuu.

“PA:n vuoto lavalle oli todella vähäinen, mutta kattavuus alkoi kuitenki heti lavan etureunasta. Monitorimiksaaja kysyikin soundcheckissä, että onko PA päällä ollenkaan. Usein ongelma on PA:n vuoto lavalle ja gainin saaminen tarpeeksi ilman, että laulun kuulumisen kanssa ollaan ongelmissa”, Röning kommentoi.

Palaute uudesta järjestelmästä on ollut hyvää niin artisteilta kuin henkilökunnaltakin.

“Baaritiskeillä pitää pystyä työskentelemään, joten soundien pitää olla kohdallaan sielläkin ja äänenpaineen mahdollisimman pieni. Yleisesti henkilökunta on ottanut uuden järjestelmän erittäin positiivisesti vastaan”, Rantanen kertoo.

"Tämä oli pitkäaikainen sijoitus meille, johon halusimme panostaa. Saimme sitä, mitä halusimme. Meille on tärkeää, että saamme myös jatkossa nopeasti apua, jos sitä tarvitsemme”, Rantanen täsmentää.

Myös Janne Röning on tyytyväinen lopputulokseen. Muun muassa kaiutinjärjestelmän hyvä design ja laadukkaat komponentit saavat häneltä kiitosta.

“Taattua msonic-laatua. On ilo tehdä töitä, kun asiakkaalle on myyty oikeanlaiset tavarat, jolloin sijoitus maksaa itsensä takaisin parempana yleisön asiakaskokemuksena.”

Palaute uudesta äänentoistojärjestelmästä on ollut hyvää niin artisteilta, yleisöltä kuin henkilökunnaltakin.

Huolellisella suunnittelulla poistettiin katvealueet

Reima Saarinen avasi meille tarkemmin Himos Areenan uuden kaiutinjärjestelmän teknistä toteutusta.

Left ja Right

Left ja Right koostuvat Yi8- ja Yi12 -Line Array -kaiuttimista. Neljä ylintä kaiutinta ovat Yi8-kaiuttimia ja pari alinta leveämmällä 120-asteisella, horisontaalilla suuntakuviolla varustettuja Yi12-kaiuttimia. Näillä pääkaiuttimilla katetaan hienosti tanssilattia ja alakerta perälle asti.

Tässäkin asennuksessa käytettiin ArrayProcessing-teknologiaa. Jokaiselle linjasäteilijän kaiuttimelle tarvitaan oma prosessointi- ja vahvistinkanava. ArrayProcessing laskee tarkasti ”tehtävän” jokaiselle kaiuttimelle. ArrayProcessingista lisää täällä.

Center Fill aseteltiin tarkkaan niin, että sen vuoto lavalle jäisi mahdollisimman pieneksi.

Fillejä moneen paikkaan ja viivettä perään

Center Fill

Keskellä jäävä pieni ”Bermudan kolmio” tukitaan keskelle ripustetulla Yi10P-kaiuttimella. Saman asian hoitaminen perinteisesti lavan sivuille sijoitetuilla Front Fill -kaiuttimilla olisi ollut aika hankalaa. Lavan leveyden vuoksi kaiuttimet olisivat olleet kiinteästi asennettuna aika kaukana, ja nykyisestä jatkuvasta Front Fillien erikseen roudauksesta lavan reunalle haluttiin eroon. Center Fill aseteltiin tarkkaan niin, että sen vuoto lavalle jäisi mahdollisimman pieneksi. Ainakin ensimmäisten positiivisten palautteiden perusteella tässä onnistuttiin. Samoin saumat Leftin ja Rightin kanssa ovat todella huomaamattomat.

Out Fill

PA Rightin ulkopuolella sali on avointa tilaa. PA:n tavoittamattomiin jää aika iso alue, josta on myös todella hyvä seurata bändin esiintymistä. Tämäkin alue sai kaiuttimekseen Yi10P:n. Kaiutin on sijoitettu PA:n ulkopuolelle samaan korkeuteen Line Arrayn alimpien kaiuttimien kanssa.

Parvelle ja sen alle viivekaiuttimia

Parvi kiertää tilaa PA Leftin puolelta L-kirjaimen muotoisena salin perälle. Viivekaiuttimia parvella on yhteensä viisi ja niistä neljä on Yi10P-kaiuttimia ja yksi Yi7P-kaiutin.

Parven alle asennettiin seitsemän 5S-kaiutinta. Pelinurkkaus sai myös oman 5S:n.

DJ:n monitorina toimii E8-kaiutin.

Sub Array lavan alle

Himos Areenan ilmatila rupeaa olemaan aika täynnä alumiinia, lamppua ja kaiutinta, joten sub-kaiuttimien sijoituspaikaksi valikoitui lavan alusta. Sub Array on tehty seitsemällä Vi-GSUB-kaiuttimella. Subit olivat aikaisemminkin lavan alla, mutta Left/Right-tyyliin. Sub Arraylla saatiin aikaiseksi tasainen sub-kaista. Levitys onnistui yllättävänkin hyvin. Vi-GSUB:ien muodostama patteristo on riittävän leveällä ja toisaalta niiden välit ovat siedettävät, jotta saadaan kontrolli suuntakuviosta tapaamaan myös sub-kaiuttimien yläreunaan asti.

Sub Arrayn seitsemän Vi-GSUB-kaiutinta sijoitettiin lavan alle.

Vahvistimina asennusvahvistimet 30D ja 10D

Pääkaiuttimet ja sub-kaiuttimet saivat vahvistimikseen 30D-vahvistimet ja filleille ja viivekaiuttimille vahvistimina toimivat 10D:t. Molempia vahvistintyyppejä tuli yhteensä neljä kappaletta asennukseen. Jokainen fill- ja viivekaiutin on omassa kanavassaan.

Vahvistimia ohjataan belgialaisen Amptecin GPIO-ohjauspaneelilla, jolla onnistuu vahvistimien päälle/pois -kytkeminen sekä bändi- ja discotilojen kutsuminen. Fillien ja viivekaiuttimien himmaamisen lisäksi ArrayProcessingilta tilattiin ja saatiin selvä äänenpaineen lasku tanssilattian taakse.

Lisäksi tietokoneella voidaan hienosäätää järjestelmää R1-ohjelmalla. Taas tutusti rajoitettu käyttöpinta etusivuna ja salasanan takaa tapaa loppuihin parametreihin.

Valokuvat: Himos Areena ja Ville Rantanen
Lue lisää ArrayProcessingista täällä.